'N Stuff

Kiss of Goodbye

Levy
profile-picture

Levyn tiedot

Esittäjä'N Stuff
Julkaistu31.1.2020
TyyppiLP, digi
Soittajat
Levy-yhtiöEclipse Music
Tuottaja

Production: Teemu Vänskä / Hiptone productions

Genrejazz / world music

Biografia

'N Stuff on kiehtova uusi tulokas kotimaisella jazz-kentällä. Tuomo Nopparin, Jori Pesosen ja Teemu Vänskän muodostamassa kollektiivissa ovat mukana nuoren sukupolven jazztähdet, mutta yhtyeen musiikki ottaa vaikutteensa menneisyydestä: brasilialaisen musiikin ja bossa nova -jazzin pitkistä perinteistä.

Yhtye julkaisi esikoissinglensä Breathe vuonna 2015, ja kyseinen kappale oli mukana ehdolla Scandinavian Soul Music Awards -palkintogaalassa "vuoden single" ja "vuoden tulokas" -kategorioissa. Uutta EP:tä on kypsytelty rauhassa, ja kullekin raidalle on haettu juuri oikeat tekijät toteuttamaan kollektiivin pääkolmikon visiota. Kiss of Goodbye -julkaisulla on mukana eri muodostelmissa peräti 18 soittajaa, jousikvartetti ja 7-jäseninen kuoro. Laulaja Kadi Vijan upeat vokaaliosuudet kruunaavat massiivisen kokonaisuuden.

Tuomo Noppari ja Jori Pesonen aloittivat yhteisen musisoinnin kotikaupungissaan Porissa jo 90-luvulla, ja yhtyeen musiikilliset juuret olivat aluksi vahvasti kiinni fuusiojazzissa, funkissa ja soulissa. Myös Teemu Vänskä ja laulaja Kadi Vija tulivat mukaan kollektiiviin molempien opiskellessa kaupungissa. Nopparin opintomatka Brasiliaan vuonna 2011 muutti kuitenkin orastavan kollektiivin suuntaa.

"Innostuin kovasti brasilialaisen musiikin rytmiikasta ja miten sitä voi yhdistää jazzin harmoniamaailmaan ja isoihin sovituksiin. Näin syntyi ensimmäinen sinkku Breathe, jonka sävelsimme Jorin kanssa yhteistyönä. Breathe sai innostuneen vastaanoton, joten halusin jatkaa hyväksi havaittua linjaa", kertoo Noppari yhtyeen konseptin muodostumisesta.

Tuomo Noppari - guitar & compositions
Teemu Vänskä - keys.

feat.
Kadi Vija - vocals
Mikael Myrskog - piano
Anssi Tirkkonen - drums
Teemu Åkerblom - bass
Ilkka Arola - flygelhorn
Max Zenger - flute
etc.

Biisilista

  1. Kiss of Goodbye(lyrics & music: Noppari) - voc.: Kadi Vija
  2. Hearts(Music: Noppari & Pesonen, lyrics. Pesonen) - voc.: Kadi Vija
  3. Should Have Seen It Miles Before(lyrics & music: Noppari) - voc.: Kadi Vija
  4. Follow the Wistful Rhythm(lyrics & music: Noppari) - voc.: Kadi Vija & Jori Pesonen