Jussi Fredriksson Trio
Jussi Fredriksson

!

Levy
profile-picture

Levyn tiedot

EsittäjäJussi Fredriksson Trio
Jussi Fredriksson
Julkaistu2018
TyyppiCD / LP / DIGITAL
Soittajat
Levy-yhtiöFredriksson Music
Tuottaja

Jussi Fredriksson

Biografia

! eli "Huutomerkkilevy" on jatkoa trion aiemmalle ?-levylle. Albumi sai ennakkojulkaisunsa Saksassa viime syksynä, ja levy on saanut suitsutusta maan arvostetuissa medioissa, mm. Jazz Thingissä, Musik Magazinessa ja Hamburger Abendblattissa. 

Jussi Fredriksson Trio on Jussi Fredrikssonin, basisti Jori Huhtalan ja rumpali Mika Kallion muodostama ilmaisuvoimainen voimakolmikko, joka ihastutti musiikinystäviä edellisellä levyllään ?. Kysymysmerkistä siirrytään huutomerkkiin luontevasti trion musiikin kehittyessä entistä syvempään ja omaleimaisempaan suuntaan.

Fredriksson on säveltänyt uuden levynsä materiaalin suureksi osaksi ollessaan taiteilijaresidenssissä Pariisissa.
"Kaikilla taiteilijoilla taitaa olla oma Pariisin-vaiheensa", Fredriksson naurahtaa. "Kaupungin kadut ja galleriat kaikuvat levyllä, ja omasta mielestäni mukaan tarttui hieman erilaista luovaa energiaa maisemanvaihdoksen myötä."

Fredrikssonin sävellystyyli on vahvasti tarinallinen. Kappaleet soljuvat eteenpäin kiireettä, mutta intensiteettinsä säilyttäen. Trio soittaa yhteen hyvällä intuitiolla toistensa ideoita tukien, ja onnistuu tuomaan persoonallisia ja tuoreita sävyjä usein käytettyyn yhtyeformaattiin. Siinä missä edellinen albumi ? heitti ilmoille kysymyksiä, on ! lähempänä vakuuttavaa johtopäätöstä. Musiikki kumartaa Thelonious Monkin ja Ahmad Jamalin minimalismille – toisaalta kirpeät ja runsaat harmoniat iskevät voimalla. Kyvykäs trio vie musiikkia staattisista teemoista yllättäviin käänteisiin. Yhtyeen sointi on sulavan pehmeä, ja elastinen rytminkäsittely luo ilmaisuun syviä ulottuvuuksia.

Uusi levy julkaistaan nyt CD-muodossa ja myöhemmin tänä vuonna myös vinyyliversiona, joka yhdistää valikoidut palat albumeilta ? ja !.

Jussi Fredriksson (s. 1980) on monialainen vaikuttaja suomalaisessa jazzissa. Pianisti-rumpali-säveltäjää on kuultu mm. Jussi Fredriksson Trion, Nassaun Fasaanin ja Fredatorin riveissä, ja lisäksi Fredriksson on jättänyt lähtemättömän vaikutuksensa Turun jazz-elämään Flame Jazz -konseptinsa myötä. Turussa asuva Fredriksson julkaisee musiikkia oman Fredriksson Music -levymerkkinsä kautta ja pyörittää JazzHUG-kollektiivia yhdessä rumpali Jaska Lukkarisen kanssa.

"Schon erstaunlich, wie viel hochklassiger Jazz derzeit aus dem kleinen Finnland mit seinen gerade mal 5,5 Millionen Einwohnern kommt."
– Hamburger Abendblatt

Biisilista

  1. SpyJussi Fredriksson
  2. Brick by BrickJussi Fredriksson
  3. Maybe TomorrowJussi Fredriksson
  4. ActionJussi Fredriksson
  5. MercuriusJussi Fredriksson
  6. HighJussi Fredriksson