Siirry pääsisältöön
Elifantree

Hachi

Levy
profile-picture

Levyn tiedot

EsittäjäElifantree
Julkaistu26.2.2021
TyyppiLP, CD, digi
Soittajat
Levy-yhtiöEclipse Music
Kuuntele

Biografia

Elektro-akustisesti omintakeista rytmimusiikkia luovan Elifantree:n tuplalevy Hachi julkaistiin helmikuussa 2021.

Hachi-albumin teko oli Koneen Säätiön tukema kunnianhimoinen ja iso projekti, jossa äänitaiteilija Anni Elif, saksofonisti Pauli Lyytinen ja ääniteknikko Joonas Saikkonen kiersivät maailmaa kannettava studio mukanaan ja äänittivät musiikkia epäkonventionaalisissa ympäristöissä kahdeksan kansainvälisen lyömäsoitintaiteilijan kanssa. 

“Syksy 2018 meni tien päällä matkatessamme Suomen lisäksi Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Englantiin, Sveitsiin, Ranskaan ja Japaniin levyäänitysten merkeissä. Teimme musiikkia hyvinkin erilaisissa ja vaikuttavissa lokaatioissa: mausoleumissa, vesitornissa, metsän laidalla olevalla järvellä ja Tokion metrossa muutamia mainitakseni. Osa rumpaleista oli meille entuudestaan tuttuja mutta useimmiten kyseessä oli ensikohtaaminen”, Elif kertoo.  

Projektin tavoitteena oli luoda jotain todella erityistä hyvin ainutlaatuisten ihmisten kanssa. Vertaansa vailla oleva musiikillinen matka antoi paljon mutta samalla myös haastoi tekijänsä. 

“Meidän piti todella elää hetkessä, olla niin läsnä kuin vain pystyimme ja keksiä paikan päällä konsepti jokaiseen sessioon”, kertoo Lyytinen. ”Luovuuden näkökulmasta tämä projekti toisaalta vaati meiltä paljon, koska sessioiden väliin ei juurikaan jäänyt palautumisaikaa, ja toisaalta se oli hyvin antoisa kaikkine monikulttuurisine vivahteineen. Matkassamme oli lukuisia eri soittimia ja laitteistoa, joiden avulla saimme vaihtelevuutta äänitystilanteisiin.”

Projektin laajuudesta kertoo myös äänitetyn materiaalin määrä, jota kertyi valtavasti. Vain pieni osa kaikesta siitä päätyi uudelle tuplalevylle. Ottojen valinta ja kaiken yhteensovittaminen oli yksi suuritöisimmistä osuuksista koko prosessissa – pelkästään siihen tarvittiin satoja työtunteja.

Albumilta julkaistiin kaksi ennakkosingleä. Keväällä 2020 ilmestynyt single Finland: Black Sheep äänitettiin Elifantree:n vakiorumpalin Olavi Louhivuoren kanssa Suomessa. Saman vuoden lokakuussa julkaistiin Sweden: Gold Dust, joka tehtiin yhteistyössä ruotsalaisrumpali Andreas Werliinin kanssa. Muut levyllä kuultavat lyömäsoitintaiteilijat ovat Terje Isungset (NO), Lisbeth Diers (DK), Marc Pell (UK), Julian Sartorius (CH), Yuko Oshima (FR) sekä Ryosuke Kiyasu (JP).   

Vuonna 2007 perustetun Elifantree:n uniikki soundi on kehittynyt vuosien varrella versoavan puun lailla laulun, saksofonin ja rumpujen muodostaman tukevan rungon ympärille. Yhtyeen musiikkia on verrattu muun muassa Pablo Picasson, Charlie Chaplinin ja David Lynchin töihin – mutta ennen kaikkea kyse on kolmen taiteilijan näkemyksestä siitä mitä musiikki voi tänä päivänä olla. Yhtyeen tavaramerkkejä ovat elastiset groovet, mielikuvitukselliset äänimaailmat sekä virtuoottiset improvisaatiot.

Biisilista

  1. Denmark: Lek
  2. Kajahdus
  3. Finland: Black Sheep
  4. Switzerland: Clockwork
  5. Norway: Mausoleum I
  6. Sweden: Gold Dust
  7. Japan: Shibuya Film Noir
  8. England: Mixtape
  9. Denmark: Fönsterrutorna
  10. France: Solace
  11. Japan: Spirit Of Shinjuku
  12. Finland: Kasi
  13. England: Burnout
  14. The Lounge
  15. England: Teatime At...
  16. England: ... Breezeblock Shed
  17. Chorale For Mormor
  18. Norway: Mausoleum II