Timo Hirvonen (s. 1977) on toistaiseksi jättänyt kontrabasson soittamisen suosiolla kollegoilleen, mutta sähköbasistina hän on ehdottomasti nuoremman sukupolven tärkein taituri. Kotikaupungissa Iisalmessa sähköuruilla alkanut musiikin harrastus jatkui bassolla 14-vuotiaana, ja lukion jälkeen Hirvonen opiskeli pari vuotta Kuopion konservatorion pop/jazz-linjalla. Sibelius-Akatemian jazzosastolla hän aloitti syksyllä 2000 ja suoritti musiikin maisterin tutkinnon viidessä vuodessa, mistä Sibelius-Akatemia palkitsi hänet Dig-stipendillä.

Eräs Hirvosen ensimmäisiä yhtyeitä pääkaupunkiseudulla oli kosketinsoittaja Pessi Levannon Burn!, joka esiintyi aktiivisesti Rytmihäiriöklubin housebandina. Vuonna 2002 Jukkis Uotila otti Hirvosen Funkfunters-bändiinsä ja pienen Suomen-kiertueen tehneeseen trioon jenkkikitaristi Wayne Krantzin kanssa. Hirvonen on sanonut, että varsinkin Funkhunters oli hänelle yhtyesoittotaitojen kannalta käänteentekevä kokemus.

Vuonna 2003 Hirvonen perusti rumpali Jussi Lehtosen kanssa tribuuttiprojektin sähköbasson legenda Jaco Pastoriukselle. Yhdeksänhenkinen In the Spirit of Jaco Pastorius esitti Jacon klassikkobiisejä taitavina sovituksina, ja produktion Jazzliiton kiertue huhtikuussa 2004 olikin suurmenestys. Hirvonen, Lehtonen ja kitaristi Teemu Viinikainen ovat tehneet yhteistyöllä myös Viinikaisen debyyttialbumin Tales of Robert Dickson, joka julkaistiin vuonna 2005. Samana vuonna Hirvonen perusti myös oman yhtyeensä nimeltä High Five!, jonka ohjelmisto oli kokonaan basistin käsialaa.

Hirvonen on sähköbasson spesialisti, vastustamattoman mukaansatempaavasti svengaava taituri, joka on kehittänyt instrumentin ilmaisua persoonalliseen suuntaan. Aktiivisen keikkailun lisäksi Hirvonen järjestää Koko-jazzklubia Jussi Lehtosen kanssa Koko Teatterin tiloissa.