Tapani Rinne

saksofonisti/ klarinetisti/ säveltäjä/ tuottaja
tapani-rinne

Kuva/ Photo: Leena Kouhia

Profiili

Syntynyt1962
Linkit
Yhtyeet

Tapani Rinne (s. 1962) on suomalainen muusikko, säveltäjä ja levytuottaja, joka tunnetaan kokeellisesta ja innovatiivisesta klarinetin ja saksofonin soittotyylistään. 8-vuotiaasta asti innokkaasti klarinetin- ja saksofoninsoittoa opiskellut muusikko lukeutuu oikeutetusti arvostetuimpien pohjosmaisten instrumentalistien "Hall of Fame"en. Sooloartistina Rinne on jättänyt jälkensä suomalaisen musiikin historiaan yhteistyöllään sellaisten ikoneiden, kuten Edward Vesalan, Raoul Björkenheimin, Kimmo Pohjosen, Wimme Saaren ja Iro Haarlan kanssa.

Kuten monet aikansa nuoret soittajat, Rinne aloitti musiikkiopintonsa Pori Big Bandin saksofonissektiossa vuonna 1974, ja opiskeltuaan neljä vuotta klarinettia Sibelius-Akatemiassa vuosina 1981-1985, hän päätti laajentaa horisonttiaan osallistumalla Edward Vesalan Sound & Fury -workshopiin. Vesalan legendaarisesta levystä Lumi vuonna 1989 alkoi näiden kahden taiteilijan tiivis yhteistyö Vesalan kuolemaan asti vuoteen 1999. Yhteistyön lisäksi 1980-luvulla Rinne jatkoi perinteisissä jazzkokoonpanoissaan UMOssa ja EBU Big Bandissä, mutta pysyi lähellä Sound & Furyn ympyröitä vuosikymmenen viisi viimeistä vuotta.

Mullistavan kokeilijan varhaista omaa tyyliä on löydettävissä kitaristi Raoul Björkenheimin & Krakataun debyyttialbumilta Ritual, joka julkaistiin vuonna 1988. Samana vuonna Rinne julkaisi myös debyyttialbumin RinneRadio-yhtyeeltään, jonka tuotti Edward Vesala, ja joka kostui myös pitkälti Vesalan sävellyksistä. RinneRadion varsinaiseksi debyyttialbumiksi voisi kuitenkin kutsua Dance and Visions -albumia, joka julkaistiin kaksi vuotta myöhemmin. Tätä levyä varten Rinne oli koonnut joukon eturivin muusikoita ja sävelsi yhtä kappaletta lukuunottamatta koko levyn itse. Levy edusti Suomea vuosittaisessa Euroopan yleisradioiden liiton konsertissa, mistä alkoi RinneRadion pitkä ajanjakso keikkoja ja kiertueita ulkomailla.

Dance and Visionsin jälkeen RinneRadion on julkaissut 10 täyspitkää albumia. Diskografiaa täydentävät seitsemän singleä ja kaksi remixiä, joista Kuvala-single nousi yhdessä yössä kansainväliseksi sensaatioksi klubiskenessä. Vuonna 2008 RinneRadio julkaisi kokoelmalevyn nimeltä 20 juhlistaakseen 20-vuotista taivaltaan. Kansainvälisen suosion vuosina tärkeitä yhteistyökumppaneita Rinteelle olivat basisti/syntetisaattorin soittaja Jari Kokkonen, sämplääjä/sekvensserivelho Kimmo Kajasto sekä studiomestari Pauli Saastamoinen. Viimeisin on säilynyt Rinteen oikeana kätenä aina näihin päiviin asti, vaikka RinneRadion kokoonpano on muuten vuosien varrella vaihdellutkin.

RinneRadion uusi aika alkoi Pan-albumin ilmestymisen myötä vuonna 2004, jolloin Rinne esitteli yleisölle kaksi uutta muusikkoa, jotka innolla odottivat maailmanvalloitusta uusilla näkemyksillään - tällä kertaa RinneRadion riveissä. Sämplääjä/syntetisaattorin soittaja Verneri Lumi (aka Tuomas Norvio) sekä perkussionisti Juusonik (aka Juuso Hannukainen) olivat molemmat jo iskeneet hampaansa suomalaiseen pop- ja rap-musiikkiin ennen RinneRadioon liittymistään. Pan-albumilla myös viuluvirtuoosi Pekka Kuusistoa kuultiin suuressa roolissa.

Vaikka Tapani Rinne onkin keskittynyt urallaan pitkälti RinneRadion tuotantoon, on hän tehnyt uraa myös sooloartistina sekä tuottajana. Lisäksi Rinne on tehnyt musiikkia teatteriproduktioihin, radiokuunnelmiin, elokuviin, tanssi- ja sirkusesityksiin sekä useisiin taidenäyttelyihin.

Eräänlainen seikkailu sai alkunsa, kun perkussionisti Teho Majamäki kertoi Rinteelle matkoistaan Intiaan ja upeista akustisista tiloista, joita hän oli maassa vieraillessaan löytänyt. Muusikot päättivät siis yhdessä pakata instrumenttinsa ja matkustaa Intiaan, Maharashtran temppeleihin äänittämään yhteistä levyään. Tuloksena oli albumi, joka ei olisi voinut syntyä missään muualla maailmassa. Rinteen klarinettien monivivahteinen saundi sekä Majamäen udu ja santoori yhdistyvät luolien luomaan äänimaisemaan, mitä säestävät villieläinten kaukaiset äänet.

Toinen hieno, ja edelleen toiminnassa oleva, projekti sai alkunsa vuonna 2001, kun Rinne yhdisti voimansa Vellu Maurolan (aka DJ Slow) kanssa. Duo sai nimen SlowHill, ja debyyttilabumi FinnDisc (Blue Note Finland) julkaistiin vuonna 2002, joka keräsi kriitikoilta valtaisasti kehuja. Duon toinen julkaisu Fennika näki päivänvalon vuonna 2005, ja kolmas levy Muzak viisi vuotta myöhemmin vuonna 2010.

Kaiken jo edellä mainitun lisäksi Rinne on työskennellyt tiiviisti saameleisen joikun mestarin Wimme Saaren neljän albumin parissa sekä soittajana että tuottajana. Huhtikuussa 2011 Wimmen albumi Mun toi Rinteelle myös Teosto-palkinnon.

Teosto-palkinto lienee Rinteen tähänastisista tunnustuksista maineikkain, vaikkakaan ei ensimmäinen. Vuonna 1992 Rinteelle myönnettiin Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinto ja vuonna 1994 RinneRadion Unik-albumi palkittiin Vuoden Jazzlevynä Jazz-Emma-palkinnolla. Tapani Rinne keikkailee säännöllisesti niin uudella kuin vanhalla mantereella, Japanissa ja Afrikassa RinneRadion sekä Wimmen kanssa. Rinne seuraa aktiivisesti aikaansa ja innokkaasti omaksuu uusia innovaatioita kiihkeään saksofonin sekä juhlallisen bassoklarinetin soittotekniikkaansa ja itseilmaisuunsa.