Sampo Kasurinen

saksofonisti
sampo-kasurinen

Profiili

Syntynyt1990
Linkit
Yhtyeet

Hänet tunnetaan Suomessa parhaiten yhtyeestä AR Quartet, jolle myönnettiin vuonna 2013 We Jazz Rising Star -tunnustus. AR Quartet julkaisee debyyttilevynsä maaliskuussa 2014.

Kasurisen uusin oma yhtye on Zazambor. Siinä soittavat hänen lisäkseen Harri Kuusijärvi, Eero Tikkanen ja Tuomas Timonen. Zazambor saa nimensä yhtyettä varten kehitetystä notaatiojärjestelmästä, joka tavanomasten nuottien lisäksi hyödyntää erilaisia symboleja ja värejä musiikin hahmottamisessa.

Muita yhtyeitä joissa Kasurista on voinut kuulla ovat Espoo Big Band, Smith & Zenger ja Kasurinen-Riikonen Duo.

Keväällä 2014 Kasurinen lähtee opiskelemaan Berliiniin, jossa hän vietti jo aikaisemmin vuoden ERASMUS -vaihdossa. Tällä kertaa kyseessä on maisterikoulutus, jossa painotetaan vahvasti säveltämistä.