Sami Linna

kitaristi/ säveltäjä/ opettaja
sami-linna

Sami Linna (s. 1974) on aktiivinen jazzkentän puuhamies, joka on ehtinyt kitaran soiton ohella toimia opettajana ja osallistua maamme jazzelämän järjestötoimintaan. Linna valmistui Sibelius-Akatemian jazzosastolta musiikin maisteriksi vuonna 2006, ja hän on suorittanut myös musiikkipedagogin tutkinnon ammattikorkeakoulu Stadiassa (nyk. Metropolia). Parhaillaan Linna tekee Sibelius-Akatemiaan taiteellista tohtorintutkintoa aiheenaan modaalisuuden ja tonaalisuuden yhdistyminen jazzilmaisussa.

Syksyllä 1996 perustettu Unit 6 on kitaristin pitkäikäisin yhtye: vuosien varrella kokoonpano on ehtinyt tekemään kaksi Jazzliiton kiertuetta sekä esiintymään useasti ulkomailla. Kitaristin toinen yhtye, Sami Linna Quartet on myös toiminut pitkään. Kokoonpanon musiikki ammentaa vaikutteensa 1950-60-lukujen kitarajazzin traditiosta, ja myös Linnan oma soundi on maukkaalla tavalla perinnetietoinen.

Rivijäsenenä Linnaa on voinut kuulla useissa eri kokoonpanoissa, kuten UMO Jazz Orchestran riveissä sekä Jari Perkiömäen, Jukkis Uotilan ja Eero Koivistoisen johtamissa kokoonpanoissa. Lisäksi viime vuosina tärkeä musiikillinen kumppani on ollut urkuri Giorgos Kontrafouris.

Linna on taiteellisen toiminnan ja luottamustehtävien lisäksi opettanut kitaran soittoa Pop & Jazz Konservatoriossa, Metropoliassa sekä Sibelius-Akatemiassa. Järjestötoiminnassa hän on vaikuttanut maamme musiikkielämään sekä Jazzmuusikot ry:n hallituksen puheenjohtajana että Jazzliiton hallituksen jäsenenä.