Sakari Kukko

saksofonisti/ säveltäjä
sakari-kukko

Kuva/ Photo: Maarit Kytöharju

Profiili

Syntynyt1953
Linkit
Yhtyeet

Sakari Kukko (s. 1953) tunnetaan ennen kaikkea monipuolisen maailmanmusiikkiyhtye Piirpauken vetäjänä. Saksofonistilla on kuitenkin ollut koko ajan toinen jalka vahvasti jazzissa, eikä Piirpaukekaan ole koskaan vieroksunut jazzillisempaa ilmaisua tai improvisaatiota. Yhtyeen muut perustajajäsenet, Hasse Walli, Antti Hytti ja Jukka Wasama, olivat 70-luvulla tärkeitä tekijöitä suomalaisella jazzkentällä. Vuonna 1974 perustettu Piirpauke on ollut kotimaisen rytmimusiikin tuotteliaimpia yhtyeitä yli parillakymmenellä levytyksellä.

Kukko kirjoitti ylioppilaaksi 1973 ja opiskeli heti lukion päättämisen jälkeen muutaman vuoden Sibelius-Akatemiassa, kuitenkin opiskellen samalla yksityisesti sävellystä Edward Vesalan johdolla. Vuonna 1976 Kukko jo todisti vaikutusvaltansa suomalaisella jazzkentällä vastaanottamalla Jazzliiton myöntämän Yrjö-palkinnon. Vuosina 1982-1992 Kukko asui Espanjassa, mutta näkyi ja kuului maamme musiikkikentällä säännöllisesti. Piirpaukeen lisäksi suomalaisesta kansanmusiikista vaikutteita ammentaneen saksofonistin musiikkia kuultiin myös perusjazzillisessa kontekstissa, kun Espoo Big Band levytti sarjan Moonlight Caravan & Finnish Characters (EBB 1990). Suomeen palattuaan Kukko muutti kotiseudulleen Kainuuseen ja soitti Piirpauken ohella esimerkiksi oululaisen freejazz-lyömäsoittaja ja taiteen moniottelija Jouni Kestin kanssa.

2000-luvun alussa Kukko teki uudentyyppisen aluevaltauksen ja perusti jazzkvartetin Samuli Mikkosen, Ulf Krokforsin ja Mika Kallion kanssa. Ilmaisu oli ytimeltään vapaata akustista pienyhtyejazzia, mutta musiikki ei, sillä kvartetin ensimmänen ohjelmisto rakentui suomalaisten virsien tulkinnoista. Lopputulos soi komeasti ja elämänmakuisesti, ja albumi Virret (Rockadillo 2001) oli huikea arvostelumenestys ja ehdottomasti julkaisuvuotensa menestyneimpiä suomalaisia jazzlevyjä. Seuraavaksi kvartetin käsittelyyn pääsivät hieman harvinaisemmat joululaulut ja seuraava levy Joulu (Rockadillo 2003) oli tyylikäs jatko virsilevylle.

Kukon pääyhtye Piirpauke on säilyttänyt tälläkin vuosituhannella hurjan julkaisutahdin ja tehnyt levyn melkein vuosittain. Samalla saksofonisti on vieraillut useiden suomalaisten jazz- ja rockyhtyeiden, kuten Amorphiksen sekä Kingston Wallin levyillä. Kukko oli puuhamiehenä myös Turku Jazzissa 2003 debyyttikeikkansa soittaneen Vintage Sax Quartetin kokoamisessa.