Mikko Hassinen

rumpali/ kapellimestari/ säveltäjä/ sovittaja/ tuottaja
mikko-hassinen

Mikko Hassinen (s. 1971) on paljon muutakin kuin rumpali: hän on myös akustisen ja elektronisen musiikin säveltäjä, kapellimestari sekä jazzin ja klassisen musiikin tuottaja. Kainuun musiikkiopistossa alkanut lyömäsoitinten opiskelu jatkui Oulunkylän Pop/jazz konservatoriossa, josta Hassinen siirtyi vuonna 1994 Sibelius-Akatemian jazzosastolle pohjustettuaan ensin akateemisia opintojaan kolmen kuukauden kurssilla New Yorkin Drummers’ Collectivessa. Jukkis Uotilan rumputunnit ja jazzmusiikin koulutusohjelma vaihtuivat Sibelius-Akatemiassa vuonna 2000 sävellykseen ja musiikin teoriaan. Samalla Hassinen soitti monessa opiskelutoverinsa bändissä, esimerkiksi Riitta Paakin triossa. Muita tärkeitä kiinnityksiä ovat olleet vuonna 1998 syntynyt saksofonisti Pepa Päivisen trio ja vuosituhannen alussa parin vuoden ajan aktiivisesti keikkaillut kitaristi Raoul Björkenheimin Triad.

Hassinen on johtanut jo pitkään omia yhtyeitään, jotka ovat esittäneet pääasiassa hänen sävellyksiään. Vuonna 1996 Hassisen ikätovereista muodostuneen kokoonpanon nimi oli Argus, ja pari vuotta myöhemmin radionauhan taltioi Mikko Hassinen Band, jolloin mukana oli myös hieman vanhemman sukupolven muusikoita, kuten saksofonisti Sonny Heinilä. Tällä vuosituhannella rumpalin yhtyeen nimi on ollut Muuntaja, joka soitti aluksi osittain konerytmeille rakentuvaa ilmavaa elektrojazzia, ja myöhemmin akustisempaa jazzia. Vuosituhannen vaihteessa Hassisella oli lisäksi elektronista rytmimusiikkia tehnyt studioprojekti Damodara, jossa mukana soittivat kotimaiset huippujazzarit Raoul Björkenheimistä Jukkis Uotiaan ja Jukka Eskolaan.

Jazzrumpalina Hassinen levytti ensimmäisen kerran saksofonisti Jari Perkiömäen albumilla Shades vuonna 1997. Riitta Paakki trion ja Pepa Päivisen trion/kvartetin levyillä rumpali on soittanut vuosituhannen vaihteesta lähtien. Hassinen on ehtinyt reilussa kymmenessä vuodessa mukaan yli kolmellekymmenelle levylle, joiden liidereistä mainittakoon edellisten jatkoksi ainakin sellaiset veteraanit kuin saksofonsti Eero Koivistoinen, laulajat Vesa-Matti Loiri sekä Maarit Hurmerinta, ja nuoremman sukupolven rytmimuusikot Jimi Tenor sekä Ninni Poijärvi.

UMO on ollut jo pitkään tärkeä osa Hassisen uraa. Hän soitti Nuoret solistit -konsertissa vuonna 1994 ja on sen jälkeen vieraillut orkesterissa säännöllisesti, myös maineikkaiden ulkomaisten solistivieraiden säestäjänä. UMOn kapellimestarina Hassinen toimi ensimmäisen kerran Nuorten solistien konsertissa vuonna 2003. Varsinaista opetusta orkesterin johtamisessa hän ei ole ottanut, vaan taidot ovat karttuneet rumpusetin takaa eri kapellimestareita seuraamalla ja partituureja tutkimalla. Vuonna 2006 Hassinen johti UMOa myös Raoul Björkenheimin albumin The Sky Is Ruby levytyksessä. Myös sävellyksiä ja sovituksia on syntynyt rumpalilta lähes vuosittain, niin UMOlle kuin muillekin big bandeille sekä yhtyeille. Pienyhtye- ja big band -tuotannon lisäksi Hassinen on säveltänyt musiikkia muun muassa soolopianolle ja erilaisille kamarikokoonpanoille ja tanssiteoksiin. Vuonna 2009 Hassinen voitti Esko Linnavalli -sävellyskilpailun teoksellaan Karhunvartija.

Hassisen tuottajan ura laajeni omien Damodara-projektien ulkopuolelle vuonna 2001, kun hän tuotti Lenni-Kalle Taipale Trio & Friendsin albumin Reset. UMOlle Hassinen on tuottanut kaksi levyä, Counting on the Count sekä Sauna palaa! -albumit. Viime aikoina hän on tuottanut myös klassista musiikkia, esimerkiksi Zagros Ensembleä ja Kirmo Lintisen sävellysalbumin.