Mika Pohjola

pianisti/ säveltäjä
mika-pohjola

Profiili

Syntynyt1971
Linkit

Mika Pohjola (s. 1971) aloitti piano-opinnot Vantaan musiikkiopistossa, mutta suuntasi maailmalle 15-vuotiaana. Tukholman Kuninkaallisessa Musiikkikorkeakoulussa innostus jazziin alkoi jalostua jazzpianistin taidoiksi, tärkeänä opettajana espanjalainen Alvaro Is Rojas. Valmistuttuaan maisteriksi musiikkikasvatuksen linjalta Pohjola jatkoi matkaansa Atlantin taakse, kuuluisaan Berkleen musiikkikouluun Bostoniin. Vuodet 1992-1994 vierähtivät muun muassa Gary Burtonin ja Herb Pomeroyn opissa, minkä jälkeen ammattijazzarin uraan valmis pianisti otti tukikohdakseen New Yorkin.

Jo Bostonissa Pohjola johti omia yhtyeitään, tärkeänä soittokumppanina Berkleestä tuttu rumpali Roberto Dani. Muutaman vuoden ajan Pohjolan oma bändi oli akustinen MikaKosmos, jossa soittivat Roberton lisäksi saksofonisti Chris Cheek ja basisti Matt Penman. Kahden kvartettilevyn lisäksi ilmestyi New Yorkin Blue Note -klubilla triolla äänitetty livealbumi. Vuosituhannen vaihteessa Pohjola johti sähköisempää ilmaisua tarjonnutta MikaSonikia, jonka peruskokoonpanon muodostivat Roberto Dani, saksofonisti Miguel Zenón, kitaristi Ben Monder ja basisti Fernando Huergo. Vuonna 2001 tehdyn Pohjoismaiden kiertueen yhteydessä MikaSonik äänitti Yleisradion studiossa albumin Landmark (Abovoice 2002), jolla vieraili Pohjolan pitkäaikainen yhteistyökumppani, ahvenanmaalainen laulaja Johanna Grüssner. 

Mika Pohjola on osoittatunut ennakkoluulottomaksi musiikin tutkimusmatkailijaksi. Esimerkistä käyvät totaali-improvisaatiolle rakentuva duo lyömäsoittaja Yusuke Yamamoton kanssa sekä argentiinalaista ja suomalaista tangoperinnettä yhdistävä Tango Republic -kvintetti. Pianistin suomalaisesta kulttuuriperinteestä ammentavia projekteja ovat olleet Tove Janssonin suomennettua lyriikkaa käyttävä Muumilauluja-bändi, jonka albumi Muumilauluja/ Moomin Voices ilmestyi vuonna 2005, sekä Toivo Kärjen syntymän 90-vuotisjuhlavuoden tiimoilta syntynyt tribuutti Leivonen lumimyrskyssä (Change Records 2006).

Pohjola on käyttänyt projektibändeissään kansainvälisiä kokoonpanoja, mukana esimerkiksi New Yorkin -yhtyeistä tuttuja muusikoita sekä suomalaislaulajia Mirja Mäkelää, Sanni Orasmaata ja Eeppi Ursinia. Jazzliiton kiertueen pianisti-säveltäjä on tehnyt omalla yhtyeellään kahdesti, vuonna 2002 sekä 2007. Pohjola vierailee kotimaassa säännöllisesti ja tekee musiikillisten esiintymisten lisäksi luentokeikkoja muun muassa Helsingin Pop/Jazz Konservatoriossa.