Jukka Perko

saksofonisti/ säveltäjä
jukka-perko

Photo: Tanja Ahola

Profiili

Syntynyt1968
Linkit
Booking
Yhtyeet

Saksofonisti Jukka Perko (s. 1968) soitti itsensä jazzpiirien tietoisuuteen teini-ikäisenä Pori Jazz -festivaaleilla kesällä 1986. Jo seuraavana vuonna hänet kutsuttiin trumpetisti Dizzy Gillespien 70-vuotisjuhlakiertueen orkesteriin. Sittemmin Perkon taiteessa jazzin rytmiikka ja ajatuksen lento ovat saaneet rinnalleen suomalaisen musiikin sydänääniä virsien juurevasta harmoniasta Olavi Virran musiikkiin.

1990-luvulle tultaessa Perko oli jo varsin ansioitunut suomalainen jazzmuusikko. Suomen saksofoniseuran Pekka Pöyry –palkinto vuonna 1987 sekä Jazzliiton Yrjö-palkinto vuonna 1989 kertoivat maineesta kotimaisella jazzkentällä, ja kiertueet trumpetistilegenda Dizzy Gillespien 70th Anniversary Big Bandin kanssa vuosina 1987-88 olivat käynnistäneet myös kansainvälisen uran. Perko-Pyysalo Poppoo syntyi 90-luvun kynnyksellä, ja yhtyeestä kasvoikin 1990-luvun yksi aktiivisimmista ja pidetyimmistä suomalaisista jazzbändeistä. Jazz-Emman saanut albumi Garden of Time (Ondine Octopus 1993) ja runsas keikkailu poikivat Poppoolle vuonna 1994 Nuoren Taiteen Suomi –palkinnon, tuolloin jazzmuusikoille harvinaislaatuisen 100 000 markan kunnianosoituksen. Vuonna 1993 Perko itse sai vielä Finland Festivalsin Vuoden Nuori Taiteilija –tunnustuksen ja Pori Jazzin Vuoden taiteilija –nimityksen.

Uudella vuosituhannella Perko on toiminut hyvänä esimerkkinä muusikosta, joka on rakentanut yhteyksiä erilaisten musiikkien välille. Syksyllä 2000 Perko esitteli yleisölle Hurmio-orkesterin, joka esitti Olavi Virran tangoklassikoita jazzsovituksina. Levy Music of Olavi Virta (Blue Note 2000) oli sekä arvostelu- että myyntimenestys. Pari vuotta myöhemmin oli toisenlaisen crossover-projektin vuoro, kun Perko teki suomalaisista virsistä koostuneen levyn Kaanaanmaa (Blue Note 2002) yhdessä Virtuosi di Kuhmon kanssa. Näiden projektien lisäksi Perkoa on viime aikoina työllistänyt aktiivisesti Jukka Perko Viisikko sekä Perko-Pyysalo-Viinikainen Trio.

Perkon kotikunta Huittinen perusti vuonna 2001 oman kylän taiteilijan kunniaksi Jukka Perko –saksofonikilpailun. Lisäksi vuodesta 2002 Perko on isännöinyt taiteellisena johtajana Viapori Jazzia, Suomenlinnassa järjestettävää jazzfestivaalia. Koko muusikonuransa aikana Perko on toiminut myös opettajana, ja hän onkin ollut tuossa tehtävässä jo pitkään hyvin arvostettu. Samalla hän on myös nähnyt koko uuden jazzsukupolven esiinmarssin.

Musiikki on Jukka Perkolle tapa olla olemassa. Soittamaan hän on oppinut samoin kuin puhumaan, kuunnellen ja matkien. Hiljentymällä musiikkia lähestyvä Perko kuvaa omaa asennettaan soittamiseen ja säveltämiseen tasapainotteluksi täydellisyyden tavoittelun ja keskeneräisyyden hyväksymisen välillä. Ehkä siksi hänen sävelensä soivat sitä, mitä jotkut kutsuvat armoksi.