Ilmari Pohjola

pasunisti
ilmari-pohjola

Kuva/ Photo: Heiti Kruusmaa

Profiili

Syntynyt1979
Linkit
Yhtyeet

Suomalainen rock-yleisö tutustui Ilmari Pohjolaan (s. 1979) menestysbändi Ultra Bran jäsenenä vuosina 1996-2001. Jazzia Pohjola soitti 1990-luvun lopulla lähinnä Mikko Innasen ja Esa Onttosen luomassa Gourmet-yhtyeessä, mutta uudella vuosituhannella pasunisti on alkanut tulla vastaan yhä useammassa jazzyhtyeessä. Paljon yhteistyötä Pohjola on aina tehnyt myös jazztrumpetistiveljensä Verneri Pohjolan sekä basisti-isänsä Pekka Pohjolan kanssa.

Nu-soul-yhtye Quintessence sekä siitä irronnut Q-Continuum työllistivät Pohjolaa paljon 2000-luvun puolivälissä: hän soitti niin livekokoonpanoissa kuin levyilläkin ja osallistui aktiivisesti bändien biisien tekemiseen. Rumpali Olavi Louhivuoren Oddarrang-yhtyeessä, joka keräsi paljon positiivista huomiota erityisesti Music Illustrated - albuminsa ansiosta vuonna 2007, pasunistilla on tärkeä solistinen rooli.

Pohjolan monipuolisesta muusikkoudesta kertoo myös linjakasta taiderockia tehnyt Silvio-yhtye sekä vuosina 2008-2010 erittäin paljon kiitosta saanut Pohjolan Ilmari -rock-kokoonpano. Pasunisti on ollut mukana myös Lasse Mårtenson -tribuuttibändissä sekä Kalapojat-nimisessä lastenmusiikkiyhtyeessä.