André Sumelius

rumpali/ säveltäjä/ tuottaja
andre-sumelius

Kuva/ Photo: Maarit Kytöharju

André Sumelius (s. 1977) saapui Suomen jazzkentälle aivan eri reittiä kuin kollegansa. Vuonna 1988 Yhdysvaltoihin muuttanut Sumelius opiskeli jazzrumpujen soittoa 1990-luvun puolivälissä Kaliforniassa yksityistunneilla, tärkeimpänä opettajana erän instrumentin suurimmista legendoista, jo edesmennyt Tony Williams. Keikkakokemusta kertyi länsirannikolla muun muassa basisti Kyle Eastwoodin ja puhaltaja-orkesterinjohtaja Don Menzan seurassa. Suomeen Sumelius palasi vuonna 1997, ja pian häntä sai kuulla erilaisissa yhteyksissä sekä suomalaisten muusikoiden että rumpalin tänne kutsumien jenkkijazzareiden kanssa.

Vuosituhannen vaihteessa Sumelius perusti oman yhtyeen nimeltä Lift, jonka ensimmäisellä radionauhalla soittivat trumpetisti Tero Saarti, saksofonisti Sonny Heinilä, vibrafonisti Severi Pyysalo ja basisti Uffe Krokfors. Tammikuussa 2001 kvintetti teki Jazzliiton kiertueen, ja vuonna 2002 Lift kävi äänittämässä debyyttilevynsä Kaira (Abovoice 2002), joka jäi yhtyeen ainoaksi julkaisuksi. Kaira sai julkaisuvuotenaan Jazz-Emma-palkinnon, ja yhtye teki Vapaat Äänet -kiertueen ranskalaispasunisti Yves Robert’n trion kanssa keväällä 2004.

Liftin ohella André Sumelius veti suoraviivaisempaa groovejazzia tarjonnutta septettiä nimeltä Tabac. Rumpali myös isännöi pääkaupunkiseudulla jazzjameja sekä soitti rivijäsenenä esimerkiksi kitaristi Jani Malmin Pataljoona-bändissä. Syksyllä 2004 Sumelius muutti takaisin Kaliforniaan, jossa hän työskenteli ammattimuusikkona ja järjesti kutsukiertueita suomalaisille jazzareille. Nykyisin rumpali vaikuttaa jälleen Suomessa, ja on koonnut keikoilleen mielenkiintoisia kvartetteja ja kvintettejä, joissa ovat soittaneet muun muassa saksofonisti Mikko Innanen ja pianisti Aki Rissanen.