Siirry pääsisältöön

Uutiset

Jazztähtien ilmaiskonserttisarja Espan lavalle jo 20. kerran

Suomen Jazzliitto ja Savoy-teatteri ovat järjestäneet heinäkuista Jazz-Espa-festivaalia Helsingin keskustassa jo 20 vuoden ajan. Tapahtuma on kansainvälisessäkin mittakaavassa harvinainen kulttuuripalvelu kaupunkilaisille ja matkailijoille: kaupungin paraatipaikalla voi nauttia viikon aikana yhteensä 16 kotimaisen jazzin kärkiartistin konsertista.



Ensimmäistä kertaa järjestettävä Savoy JAZZFest 8.-10.3.

Tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa järjestettävä Savoy JAZZFest on saanut lentävän lähdön, ja lipunmyynti on ollut odotettua runsaampaa. Perjantain 8.3. ja sunnuntain 10.3. konsertit ovat lähes täynnä. Amerikkalaisen laulajan Jazzmeia Hornin tähdittämään konserttiin 9.3. on vielä jonkin verran lippuja jäljellä. Savoy-teatteriin mahtuu 750 katsojaa. Savoy-teatterin uuden jazzfestivaalin taiteellinen johtaja on trumpetisti Jukka Eskola.





Jazz & Etno Finland LIVE -tuki haettavissa

Jazz & Etno Finland LIVE on vuonna 2016 käynnistynyt hanke, jonka tarkoituksena on vakiinnuttaa musiikin vapaalle kentälle uudenlainen tukimalli, jota voidaan jatkossa käyttää myös muissa musiikkilajeissa. Jazz & Etno Finland LIVE -tukea jaetaan ammattimaiseen ja säännölliseen jazzia ja/tai etnoa (kansanmusiikki ja maailmanmusiikki) tarjoavaan klubi/konserttitoimintaan vuodelle 2019.

 


Signe julkaisee debyyttialbuminsa

Signen musiikki kulkee jazzin, nykymusiikin ja kuunnelman rajapinnoilla. Yhtyeen omintakeinen soundi syntyy varsin poikkeuksellisesta instrumentaatiosta: kokoonpanossa laulavat Riikka Keränen, Selma Savolainen, Josefiina Vannesluoma sekä myös kontrabassoa soittava Kaisa Mäensivu, joka asuu ja työskentelee tällä hetkellä New Yorkissa.



Glenn Millerin sävelet valtaavat Kulttuuritalon maaliskuussa

Helsingissä saadaan nauttia maaliskuussa Glenn Millerin sävelistä, kun The Great Helsinki Swing Big Band valtaa Kulttuuritalon lavan solisteineen. Glenn Miller Ballroom -konsertti pidetään perjantaina 15. maaliskuuta ja sen solisteina ovat Juki Välipakka ja lauluyhtye Andrew’s Girls. Kapellimestarina toimii Antti Rissanen.