The Wiren Rob Young puhuu pohjoismaisen jazzin ennakkoluulottomuuden puolesta

entry-image

Muun muassa brittiläiseen The Wire-musiikkilehteen kirjoittava toimittaja Rob Young kuunteli tämänvuotisia Young Nordic Jazz Comets -yhtyeitä ja päätyi artikkelissaan sivuamaan koko pohjoismaisen jazzmuusikkouden - ja aikamme - tunnuspiirteitä. Neljästoista vuosittainen Young Nordic Jazz Comets 2013 -showcase pidetään Trondheimissa 12.9. ja siellä esiintyy kuusi yhtyettä, yksi kustakin Pohjoismaasta sekä Färsaarilta. Suomea edustaa artikkelissakin mainittu Kadi Quartet.

Teksti: Rob Young
www.youngnordicjazzcomets.com

 

Nuoret jazzkomeetat

Pohjoismaista musiikkia - erityisesti jazzia - koskeva journalistinen klisee yhdistää äänen maisemiin: jäätiköt, metsät, pitkä ja kylmä pimeys. Tämänkaltaisella laiskalla kuvailulla ei ole enää juurikaan painoarvoa, ja todellisuus onkin monimutkaisempi. Todella tyypillisiä piirteitä pohjoismaiselle jazzille on sen kansainvälisyys, rajoja rikkova kokeilunhalu ja loimuava palo, joka purkautuu dynaamisena energiana.

Kellummehan sitä paitsi nykyään post-jazzin maailmassa. Suurien instituutioiden - Jan Garbarekin, Terje Rypdalin, John Tchicain, Edvard Vesalan, Karin Krogin - aikakausi on ohi. Norjalaisen ja skandinaavisen jazzin tunnetuin lähettiläs, Garbarek, lipui pikkuhiljaa yhteistyössään The Hilliard Ensemblen kanssa tavoittelemaan musiikin hengellisiä ulottuvuuksia; tuntui kuin musiikissa pohdiskeltaisiin ikuisuutta ja pyrittäisiin mahdollisimman kauas kaikesta nykymaailmallisesta. Aktiivisena 1980-luvulta asti pysytellyt Sidsel Endresen on työskennellyt nuorempien muusikoiden, kuten Stian Westerhusin ja Christian Wallumrødin kanssa, ja samaan aikaan seitsemänkymppinen ruotsalainen free jazz -rumpali Sven-Åke Johansson nähdään monenlaisissa epätavallisissa eurooppalaisissa improvisaatiokokoonpanoissa Gushin, Axel Dörnerin ja Werner Dafeldeckerin rinnalla.

Riippumatta musiikin lajista, uusi muusikkosukupolvi nappaa kyselemättä mitä haluaa koko jazzin laajasta kattauksesta ja muokkaa sen osaksi omaa materiaaliaan. Voisiko tämä olla parasta aikaa olla nuori jazzkomeetta? Tämä on sukupolvi, joka ei pelkää jazzin suuria mestareita, eikä myöskään imitoi heitä, vaan pitää jazzia vain yhtenä musiikin muotona muiden joukossa. Ilmassa on avoimuuden henki, joka suosii monivivahteisuutta ja elektronisuutta. Tuntuu jopa että soitossa on viitteitä 70-luvun brittiläiseen, progressiiviseen heavy rock/jazz-crossoveriin. Pixel on yhtä paljon indiebändi kuin jazzyhtye: he tekevät promovideoita ja yhtyeen rumpali Jon Audun Baar voi pudotella johnbonhamilaisia grooveja kappaleeseen kuten "Home/Esset". Norjalais-ruotsalainen The Thing -trio puolestaan esittää albumeittain punk- ja grungecovereita, ja tekee yhteistyötä Neneh Cherryn kanssa. Tanskalainen Crunch House pureskelee jazzia, avantgardemusiikkia ja funkia, ja sylkäisee ulos upean värikkään sotkun.

Jos jotkut näistä muusikoista katsovat menneisyyteen, sen täytyy olla korkeintaan varhaiselle 70-luvulle. Tämän huomaa selkeimmin suomalaisesta Kadi Quartetista ja ruotsalaisesta Casey Moir Bandista, jonka akustiset, sanattomat laulut muistuttavat Norma Winstonesta, Carla Bleystä, Azimuthista tai Sidsel Endresenin, Karin Krogin tai Palle Mikkelborgin varhaistuotannosta, kuten ECM-levytyksestä vuodelta 1973.

Kaikkein silmiinpistävintä vuoden 2013 Young Nordic Jazz Cometsissa on se, että vain aniharva yhtyeistä soittaa edes tyylillisesti bopia, swingiä tai muita ennen niin leimallisesti jazzia määrittäviä lajeja. Komeetat loistavat kirkkaimmin kun taivas on selkeä, ja juuri nyt voimme nähdä niitä horisontissa useita.

 

Käännös: Raisa SIivola

Lue alkuperäinen artikkeli englanniksi täältä

Kommentoi