Suomijazz maailmalle 2014

entry-image

"Myynti ja markkinointi kansainvälisellä kentällä vuonna 2014 pitää olla paljon mielikuvituksellisempaa.", kirjoittaa suomijazzin tämän hetken aktiivisimpiin taustavaikuttajiin kuuluva muusikko Jussi Fredriksson

Suomalaisen jazzmusiikin kansainvälinen profiili ja vientihankkeet ovat nousseet viime aikoina ajankohtaisiksi keskustelunaiheiksi. Jazztoimijat ovat aktivoituneet kansainvälisellä kentällä johtuen osittain kotimaan markkinoiden rajallisuudesta sekä syyskuun 2014 Jazz Finland –festivaalin tuomasta kannustuksesta. Tahtotilaa ja tekijöitä alkaa löytyä, mutta mitkä ovat avaimet kansainväliseen menestykseen? Valmiita vastauksia ei ole, mutta niitä pitää nyt alkaa etsiä. Eräs kansainvälisesti merkittävä agentti peräänkuulutti mielikuvaa suomalaisesta jazzsoundista. Hänen mukaansa tämä helpottaisi myyntiä. Näin saattaa jossain määrin olla, mutta ajatus on vaarallinen. Suomijazzille ei tarvita musiikillisesti rajoittavaa kansallista mielikuvaa. Myynti ja markkinointi kansainvälisellä kentällä vuonna 2014 pitää olla paljon mielikuvituksellisempaa. Suomi ei ole vielä eurooppalaisella jazzkartalla, joten meidän kannaltamme pöytä on puhdas. Uskon, että se on hyvä asia.

Eurooppalaisella jazzilla on useimmiten hyvä maine. Jazzmusiikin saavuttua aikanaan Amerikasta Eurooppaan eri maissa syntyi eri kansalaisuuksille ominaista ilmaisua. Esimerkiksi norjalaisessa jazzissa oli tietty tunnistettava soundi, jolla muusikot menestyivät hyvin kansainvälisellä kentällä. Pelkkä kansalaisuus loi tuolloin brändin, jota voitiin hyödyntää myös markkinoinnissa. Ajat ovat tästä kuitenkin muuttuneet. Nykyään musiikki ja kaikki muukin on globaalia. Kaikki maailman musiikki traditioineen on yhteistä ja helposti saatavilla. Esimerkkinä käyttämäni erityisesti nuoremman polven norjalaismuusikot kokevat kansallisuuden tuoman leiman jopa ongelmalliseksi. Markkinat olettavat heidän tuottavan tietynlaista musiikkia, mikä tekee esimerkiksi loistavien straight ahead -jazzartistien urakehityksen vaikeaksi. Kansallisuus koetaan musiikillisesti rajoittavana tekijänä. Tämä sudenkuoppa pitää väistää Suomessa. Markkinointi kaipaa toki vahvoja mielikuvia, mutta miksi meidän pitäisi olla erottua musiikillisesti nimenomaan suomalaisina? Väittäisin että lähtökohtaisesti pieleen menee, jos yhdeksi musiikin tekemisen kriteeriksi tulee suomalaiselta kuulostaminen.

Suomijazzin kansallisen soundin määrittelyn sijasta meidän tulisi rakentaa vaihtoehtoisia mielikuvia. Suomalaiset tunnetaan rehellisenä kansana. Tämä on yksi valttikorttimme. Suomalaiset artistit ovat rehellisiä omalle musiikkimaulleen. Emme tingi omista musiikillisista intohimoistamme, liittyivät ne sitten amerikkalaiseen jazzperinteeseen, ties minkä maan kansanmusiikkiin, Bachiin tai Stravinskiin. Suomessa tehdään tästä syystä hyvin moniulotteista ja aitoa jazzmusiikkia.

Toinen vahvuutemme on laatu. Nykypäivän runsaan tarjonnan keskellä entistä tärkeämmäksi menestystekijäksi nousee toiminnan taiteellinen ja tuotannollinen korkea taso. Suomalaisen jazzin hyvästä tasosta puhutaan paljon, mutta tähän ajatukseen ei voi tuudittautua. Erityisesti artistien taustalla toimivien organisaatioiden toiminnassa on paljon kehitettävää. Kansainväliset tapahtumajärjestäjät ja promoottorit saavat päivittäin kymmeniä yhteydenottoja, joten massasta erottuminen vaatii luovuutta ja paljon työtä.

Suomalaisuuden sijasta korostaisin markkinoinnissa artistien yksilöllisiä ominaisuuksia. Muusikoilla on vaikeaa itse nähdä kansainvälisen artistiprofiilin kannalta tärkeitä kulmia. Tiedotuksen ja markkinoinnin tehtävänä on luoda artistin ympärille kiinnostavaa tarttumapintaa. Tämä ei onnistu ilman asialle omistautuneita luovia alan ammattilaisia, joita onneksi alkaa kentälle ilmaantua.

Artistit taustajoukkoineen ympäri Eurooppaa painivat samojen haasteiden kanssa kuin mekin. Talous- ym. kriisit eivät ainakaan helpota sinällään jo haastavaa kansainvälistymistä. Ekonomiset ongelmat johtavat helposti taiteen tekemisen harhapoluille. Taloudelliset seikat saattavat ohjata musiikin tekemistä musiikin kannalta ulkokohtaiseen suuntaan, kun yritetään vain tulla toimeen. Tehdään kestämättömiä musiikillisia ratkaisuja ja myydään kiertue tai kaksi, jonka jälkeen musiikki jää unholaan. Jossain tapauksissa markkinat saattavat epätoivossaan jopa haluta juuri näitä kestämättömiä ratkaisuja. Tällöin meidän pitää alkaa muokata markkinoita pelastaaksemme musiikin, mikä on sitten taas erilainen haaste.

Jazz ei ole vain käyttömusiikkia, vaan jatkuvasti kehittyvä taidemuoto. Omasta mielestäni on kiinnostavaa ajatella musiikin tekemistä perinteen jatkumona, josta vahvimmat musiikilliset innovaatiot määrittelevät musiikkityylin tulevaisuuden. Tradition merkitystä on syytä monissa yhteyksissä korostaa. Katsoin hiljattain dokumentin pianistilegenda Arthur Rubinsteinista, joka tunnetaan loistavana Chopinin musiikin tulkitsijana. Hänen mukaansa Chopinin ylivoimaisesti suurimmat esikuvat olivat Bach ja Mozart, ja Chopin ei pitänyt itseään lainkaan romantikkona. Näin sivusta seurattuna, toki hän sitä oli. Hän oli romantiikan ajan säveltäjä, eikä voinut eikä varmasti halunnutkaan välttyä aikansa vaikutteilta. On tärkeää ymmärtää, että myös Chopin ponnisti vahvasti traditiosta. Rubinstein ymmärsi tämän, ja hänen ”bachmaisen” kurinalainen vasen kätensä oli merkittävä syy Chopinin musiikin syvälliseen ymmärrykseen.

Näistä lähtökohdista olen itse lähdössä tutkimaan suomijazzin kansainvälistä kehitystä. Kannustan kansainvälisestä jazzurasta kiinnostuneita avoimeen ja luovaan keskusteluun näistä teemoista omien sidosryhmiensä kanssa. Yksin pähkäily ei tuota yleensä hyviä tuloksia. Suomen kaikkien aikojen suurin jazzin vientitapahtuma Jazz Finland –festivaali on puolen vuoden päästä, ja silloin on mahdollisuus kokeilla omien ideoiden toimivuutta. Toisaalta, jos tapahtumasta haluaa jotain konkreettista irti, pitää kansainvälinen työ käynnistyä viimeistään nyt.

Jussi Fredriksson

Jazztyöläinen

Kommentoi