Yhtyeet Nordic Jazz Cometsiin valittu – tapahtuma tänä vuonna We Jazz Festivalilla

entry-image

Pohjoismaisten jazzliittojen vuotuinen Nordic Jazz Comets -tapahtuma järjestetään tänä vuonna Helsingissä We Jazz Festivalilla 2. joulukuuta. Pohjoismainen jazzklubien ja festivaalien verkosto valitsi 80 hakijan joukosta viisi yhtyettä esiintymään showcasessa. Suomea katselmuksessa edustaa juuri uuden levyn julkaissut Kadi Vija Key Project.

Suomen Jazzliitto ja sen pohjoismaiset kumppanijärjestöt tarjoavat vuosittain viidelle kansainvälistymisen kynnyksellä olevalle bändille mahdollisuuden esiintyä jazzalan ammattilaisille ja yleisölle Nordic Jazz Comets -showcasessa. Vaihtuvissa kaupungeissa järjestettävä tapahtuma on jo vuodesta 2000 toiminut kansainvälistä uraa tavoittelevien yhtyeiden näyteikkunana. Nordic Jazz Cometsin myötä ovat aloittaneet mm. Ilmiliekki Quartet, Elifantree ja Mopo.

Tänä vuonna konserttikokonaisuus järjestetään Helsingin G Livelabissa osana We Jazz Festivalia keskiviikkona 2.12.2020.

Tällä kertaa esiintymisen lisäksi yhtyeet pääsevät tutustumaan uuteen pohjoismaisista klubi- ja festivaalijohtajista koostuvaan verkostoon. Verkoston jäseninä olevat 12 promoottoria suunnittelevat yhdessä ekologisesti kestäviä pohjoismaisia kiertuemalleja. Nordic Jazz Comets -yhtyeet testaavat näitä kiertueita vuonna 2021. Promoottoriverkosto toimi myös valitsijaraatina Nordic Jazz Comets -yhtyeille yhdessä pohjoismaisten jazzliittojen ja We Jazz Festivalin taiteellisen johdon kanssa.

Kadi Vija Key Project

Suomea edustaa vokalisti-säveltäjä Kadi Vijan johtama kvartetti. Vijan rinnalla Kadi Vija Key Projectissa bassoklarinettia soittaa Max Zenger, kitaraa Tuomo Dahlblom ja rumpuja Tuomas Timonen. Poikkeuksellinen kokoonpano ja Vijan kyky käyttää ääntään instrumentaalisesti luovat kvartetille mieleenpainuvan saundin, joka pääsee oikeuksiinsa bändin esikoislevyn unenomaisissa tunnelmissa. Flame Jazz Recordsin toukokuussa julkaisema Roaming In The Contemporary Society To Make Peace With It ottaa tematiikallaan kantaa vallitseviin olosuhteisiin ja kuvaa lauluntekijän suhdetta yhteiskuntaan. Vija ammentaa musiikkiinsa vaikutteita instrumentaalisesta jazzmusiikista, elokuvamusiikista, minimalismista ja abstraktiudesta.

Post-sun-vision

Ruotsista showcaseen saapuu rumpali Mario Ochoan vakavanleikillinen Post-sun-vision-trio. Ochoan ohella avantgardistisessa kolmikossa vaikuttavat pianisti Alice Hernqvist (mm. Alice Hernqvist Kvintett) ja kontrabasisti Aaron Mandelmann (mm. Megalodon Collective). Malmöläistrio julkaisi yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbuminsa vuonna 2018 ja uutta levyä odotellaan julkaisuun pian. Trio on jo ehtinyt kiertää jazzlavoja Ruotsin lisäksi muun muassa Puolassa, Norjassa ja Italiassa.

Kjetil Mulelid Trio

Tuulahduksen Norjan “vuonojazzista” iltaan tuo Kjetil Mulelid Trio. Pianisti Mulelid ja komppipari Andreas Winther (rummut) ja Bjørn Marius Hegge (basso) ovat kaikki Norjan kärkipään jazzmuusikoita ja trio levyttääkin kuuluisalle Rune Grammofon -merkille. Yhtyeen ensilevy tuli ulos vuonna 2017 ja toinen albumi What You Thought Was Home elokuussa 2019. Trio on tulkinnut Mulelidin herkänkauniita melodioita hurmaten yleisöjä ympäri Eurooppaa keskeisillä festivaaleilla ja klubeilla (mm. loppuunmyyty Vortex-klubi Lontoossa!). Lisäksi bändi on keikkaillut tiuhaan tahtiin Japanissa.

Ingibjörg Turchi Band

Islantilaisbasisti Ingibjörg Elsa Turchi tuo Helsinkiin kvintettinsä Ingibjörg Turchi Bandin. Muun muassa Emilíana Torrinin ja Soffia Björgin yhtyeissä soittanut Turchi sai idean omasta kokoonpanosta vuonna 2017 ensimmäisen soololevynsä Wood/work jälkeen, jolla hän kokeili ilmaisunsa rajoja sähköbassolla. Livebändiinsä hän kutsui rumpali Magnús Trygvason Eliassenin, kitaristi Hróðmar Sigurðssonin, saksofonisti Tumi Árnasonin ja pianisti Magnús Jóhann Ragnarssonin. Viisikosta on muotoutunut vakiovieras Reykjavikin kokeellisen musiikin lavoilla, ja pitkään hiottu ensimmäinen albumi näkee päivänvalon kesäkuussa 2020.

Svaneborg Kardyb

Tanskalaisduo Svaneborg Kardyb sekoittaa musiikissaan kiinnostavasti elektroniikkaa ja akustista groovea, tarttuvia melodioita ja pohjoismaisia tunnelmia. Pianisti Nikolaj Svaneborg ja rumpali Jonas Kardyb julkaisivat duona Knob-nimisen levyn maaliskuussa 2019 ja se nousi heti viikon albumiksi Tanskan kansallisessa jazzradiossa. Knob toi yhtyeelle myös kaksi Danish Music Awards -voittoa kategorioissa “Vuoden uusi jazznimi” ja “Vuoden jazzsäveltäjä”. Samana vuonna duo voitti myös JazzKonkurrencen-yhtyekilpailun.

Lisätiedot 

Nordic Jazz Comets -showcase järjestetään We Jazz Festivalilla G Livelabissa 2.12.2020. Liput tulevat myyntiin elokuussa ja festivaalin muu ohjelma julkaistaan syyskuussa 2020. www.wejazz.fi 

Lisätiedot yhtyeistä ja promoottoriverkostosta: www.nordicjazzcomets.com 

Lisätietoja antaa myös projektin koordinaattori, Suomen Jazzliiton tuottaja-tiedottaja Raisa Siivola, puh. 044 205 6926, raisa.siivola@jazzfinland.fi

Kommentoi