Lahden Jazztorin runko-ohjelma on täynnä vahvoja artistinimiä

entry-image

Lahti Big Band ry on saanut syys–lokakuun vaihteessa 25.9.–3.10. järjestettävän Jazztori-festivaalin runko-ohjelman valmiiksi. Lahteen on tulossa useita kotimaisia huippunimiä ja lisäksi mielenkiintoisia kansainvälisiä vieraita.

Viisi omaa tuotantoa on festivaalin yhteenkokoavana voimana toimivalta Lahti Big Bandiltä rohkein panostus vuosiin. Festivaalin taiteellinen johtaja Erno Tiittanen on tyytyväinen kiinnityksiin.

”Pystymme tarjoamaan mielenkiintoisen ja monipuolisen ohjelman, joka on myös taiteellisesti korkeatasoinen. Kevään ja kesän monien peruuntumisten vuoksi Jazztorista on näillä näkymin tulossa on yksi koko vuoden tärkeimmistä jazzfestivaaleista Suomessa.”

Lahti Big Band avaa festivaalin Louis Armstrongin muistoa kunnioittavalla konsertilla, jossa trumpetti- ja laulusolistina on virtuoosimainen Kalevi Louhivuori. Ensimmäisen viikonlopun mielenkiintoinen kansainvälinen vieras on suomalais-italialais-yhdysvaltalainen Beetroot Ensemble, jonka italialaisjäsenet ovat liikkeelle maan kulttuuriministeriön myöntämän tuen turvin. Suomea kokoonpanossa edustaa Casimir Ekman.

”Nuorten kykyjen tukeminen on tärkeä osa Jazztorin henkeä, samoin kuin perinteiset ilmaistapahtumat ja festivaalin yhteydessä järjestetyt leirit”, Tiittanen muistuttaa. ”On hienoa saada Casimirin kaltainen vahvassa nousussa oleva nimi mukaan.”

Kansainvälisten tuulahduksen tuo mukanaan myös New Yorkissa viihtyvä ja maailmaa säännöllisesti kiertävä basisti Kaisa Mäensivu, joka esiintyy sunnuntaina 27.9. Tiittasen luotsaaman Arricone Brass Septetin vieraana. Vaskiseitsikon ja Jimi Tenorin yhteisesiintyminen oli yksi viime syksyn festivaalin kohokohdista.

Saksofonit ovat vahvasti esillä festivaalin jälkimmäisenä viikonloppuna. Tukevaa juurimusiikkia soittava Masa Orpana Honk saapuu Lahteen kahdella vierailevalla saksofonilla täydennettynä. Lauantaisella debyyttikeikallaan ääneen pääsee puolestaan Joakim Berghäll Dark Roast 006, joka tuo lavalle kolme baritonisaksofonia. Joakim Berghällin lisäksi puhaltajina ovat monista yhteyksistä tutut Linda Fredriksson ja Max Zenger.

Ohjelma täydentyy loppukesän ja alkusyksyn aikana, kun muut tuottajatahot pääsevät ehdottamaan omia ohjelmakokonaisuuksiaan mukaan festivaalin tarjontaan. Ant Brew, kaupungin uusi panimopub, on jo ilmoittautunut mukaan jazzvisan järjestäjäksi.

Tarkemmat ohjelmatiedot löytyvät tapahtuman nettisivuilta.

Kuva: Huikeassa vedossa oleva Kalevi Louhivuori (vas.) on yksi Erno Tiittasen (oik.) Jazztori-kiinnityksistä.

jazztori.fi

Kommentoi