Siirry pääsisältöön

Kaisa's Machine svengaa perjantaina Logomossa ja Facebook Livessä

entry-image

Flame Jazzin perjantai-illassa kuullaan basisti Kaisa Mäensivun tyylikkäitä sävellyksiä. New York kohtaa pohjoisen syvällisyyden Kaisa's Machine -kvartetin saumattomassa yhteissoitossa Logomon Move-salissa ja Facebook Livessä.

Kaisa Mäensivu (s.1990) on yksi suomalaisen jazzin suurista tulevaisuuden nimistä. New Yorkissa asuva ja työskentelevä kunnianhimoinen kontrabasisti on kysytty yhtyesoittaja niin Suomessa kuin maailmalla. Isoon Omenaan Mäensivun vei opiskelijavaihto Sibelius-Akatemian ja maineikkaan Manhattan School of Musicin välillä. Hän kotiutui miljoonametropoliin nopeasti ja päätyi suorittamaan maisterintutkintonsa loppuun New Yorkissa vuonna 2017 mm. Dave Liebmanin ja Ron Carterin opetuksessa.

Kaisa's Machine on kontrabasisti-säveltäjän johtama kvartetti, joka perustettiin syksyllä 2015. Yhtyeen kehuttu debyyttialbumi In the Key of K (Eclipse Music) ilmestyi joulukuussa 2017. Mäensivun säveltämä musiikki on tyylikästä postbop-jazzia, jossa kuuluu vaikutteita tämän hetken New York -soundista sekä pohjoisesta syvällisyydestä. Kaisa's Machinessa pääsevät esille myös neljän muusikon omat vahvat ja persoonalliset tyylit. Viime joulukuussa yhtye esiintyi Suomen Jazzliiton valitsemana edustajana Nordic Jazz Comets -showcasessa Pariisissa.

Jatkuvasti uusia reittejä etsivä energinen Kaisa's Machine on nauttinut suosiota mm. Lontoon ja New Yorkin legendaarisilla jazzklubeilla, ja perjantaina yhtye saapuu hemmottelemaan jälleen myös turkulaisyleisöä. Mäensivun rinnalla kvartetissa soittavat kosketinvelho Mikael Myrskog ja virtuoosinen saksofonisti Joonatan Rautio, joka tuuraa Turussa Max Zengeriä. Lisäksi Turun-keikalla yhtyeessä vierailee newyorkilaisrumpali Joe Peri, joka on soittanut mm. Lady Gagan ja Tony Bennettin menestyksekkäällä yhteiskiertueella.

Kotimaassa Kaisa Mäensivu tunnetaan mm. omintakeisesta Signe-yhtyeestä, jossa hän pääsee esittelemään taitojaan myös laulajana. Mäensivu palkittiin vuonna 2018 Pori Jazzin nousevana kykynä ja samana vuonna hän voitti Riga Jazz Stage -basistikilpailun ykköspalkinnon.

”Mäensivun soitto on äärimmäisen tarkkaa mutta letkeää. Harvan käsissä kontrabasso soi yhtä vangitsevasti ja karismaattisesti. Hyvin svengaavaa.” – Arttu Seppänen, HS

Joonatan Rautio – saksofoni
Mikael Myrskog – kosketinsoittimet
Kaisa Mäensivu – basso
Joe Peri – rummut

Flame Jazz: Kaisa's Machine
Pe 23.10.2020 klo 19
MOVE, Logomo
Köydenpunojankatu 14, Turku

Konsertti on MOVE-salissa, sisäänkäynti Logomo Kitchenin ovesta klo 18 alkaen.

Ennakkoliput: Lippu.fi
Peruslippu 20,5 €
Eläkeläiset 18,5 €
OP Turun Seudun omistaja-asiakkaat 18 € (max 2 etulippua / asiakas)
Opiskelijat ja lapset (7-17 v.) 15,5 €

Facebook Live Stream -kannatusliput: Tiketti
Live Stream -kannatuslippu 9,90 €
Live Stream -superkannatuslippu 19,90 €

Lipunmyynti konserttipäivänä myös Logomo Kitchenissä klo 18 alkaen, mikäli tapahtuma ei ole ennakkoon loppuunmyyty.

Konserttiin on myynnissä normaalia pienempi määrä lippuja, jotta tilassa säilyvät turvavälit. Varsinais-Suomessa suositellaan kasvomaskin käyttöä julkisissa sisätiloissa ja yleisötapahtumissa. Tapahtumassa tulee noudattaa myös hyvää käsi- ja yskimishygieniaa. Konserttiin saapuminen on kielletty, mikäli sinulla on flunssan oireita, olet koronaviruksen altistusketjussa tai olet vieraillut viimeisen kahden viikon aikana maassa, josta saapuessa suositellaan karanteenia.

Konsertti striimataan livenä Jazz City Turun ja Flame Jazzin Facebook-sivuilla: facebook.com/flamejazz/live. Turun jazztapahtumatoimintaa voi tukea ostamalla striimauskonserttiin vapaaehtoisen kannatuslipun Tiketistä. Keikka on katsottavissa Facebookissa 30.10. asti, katsojilla ei tarvitse olla omaa Facebook-tiliä.

www.flamejazz.fi

Kuva: Pietari Purovaara

Kommentoi