Siirry pääsisältöön

Jazzia tuetaan uudistuvalla esittävän taiteen valtionosuudella

entry-image

Valtionosuusjärjestelmän uudistuksen myötä jazzia tuetaan aiempaa enemmän vuodesta 2022 alkaen. UMO Helsinki Jazz Orchestran rahoitus saa jatkoa ja Jazz City Turku nousee uutena toimijana esittävän taiteen valtionosuuden piiriin. Jazzia tuetaan yhteensä 39 henkilötyövuoden verran.

Esittävää taidetta eli esimerkiksi musiikkia, teatteria, tanssia, sirkusta ja performanssitaidetta tuetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä valtionosuudella (VOS). Valtionosuuksilla tuetaan ammattimaista, vakinaista, säännöllistä ja ympärivuotista toimintaa. Uudistunut valtionosuusjärjestelmä ja uusi laki esittävän taiteen edistämisestä astuvat voimaan 1.1.2022.

UMO Helsinki Jazz Orchestra oli pitkään ainoa VOS-tuettu jazz-puolen toimija. Orkesterin rahoitus vahvistuu neljällä henkilötyövuodella, eli aiemman 28 henkilötyövuoden sijaan rahoitus on nyt 32 henkilötyövuodelle, joista 2 on korotettua. Rahoitus on kokonaisuudessaan 668 148 euroa. Uutena toimijana VOS:in piiriin nouseva Jazz City Turku saa 7 henkilötyövuotta, joista 3 korotettua, ja tuen kokonaismäärä on 183 624 euroa. Jazzia taiteenalana tuetaan siis yhteensä 39 henkilötyövuoden verran 851 772 eurolla.

– Jazz on perinteisesti ollut pieni taiteenlaji, ja rahoitus sen mukaisesti melko pientä. Uusi rahoituspäätös kertoo jazzin tunnustamisesta taidemuotona ja sen arvostuksen noususta valtiotasolla. Rahoituksen nosto luo vakautta, ennustettavuutta ja pitkäjänteisyyttä toimintaan. Sillä turvataan jazzin saatavuutta ja kuuluvuutta myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, kommentoi UMO Helsinki Jazz Orchestran toiminnanjohtaja Eeva Pirkkala.

– Aiempina vuosina Taiteen edistämiskeskus rahoitti Jazz City Turkua 150 000 eurolla, joten valtionosuuden tuoma taloudellinen muutos ei ole meidän osalta kovin merkittävä. Koko jazzalalle on kuitenkin iso juttu, että jazzmusiikin tuotantoalusta voi ylipäätään päästä valtionosuuden piiriin. Päätös heijastelee koko lakiuudistuksen tavoitteita taiteenlajien sekä tuotantomallien diversiteetin osalta. Jazz City Turun kaltaisille toimijoille olisi Suomessa laajempaakin tarvetta, koska työllistämme nopeasti kasvavaa freelance-muusikoiden kenttää. Taiteellisesti toimintamme on varsin monimuotoista, kun ohjelmistossa on vuoden aikana lähes sata erilaista kokoonpanoa. Jazz City Turku luo vuosittain työtä useille sadoille muusikoille ja muille kulttuurialan ammattilaisille, ja toiminnan vaikutukset ulottuvat Varsinais-Suomen lisäksi koko Saaristomeren alueelle, kertoo Jazz City Turun toiminnanjohtaja Jussi Fredriksson.

– Valtionosuusjärjestelmän uudistuksen myötä mahdollistunut jazzin vahvempi jalansija valtionosuuden piirissä on kauan kaivattu edistysaskel jazzmusiikin rakenteiden vahvistamiseksi. Suomalaiset jazzmuusikot edustavat kansainvälistä huipputasoa, mutta taiteilijoiden työllistyminen kotimaassa on ollut haasteellista jo ennen koronaa. Korkeatasoisen konserttitoiminnan edistäminen rahoituksen osalta on Suomessa ollut matalalla tasolla verrattuna esim. muihin Pohjoismaihin, vaikka jazzmusiikki taiteenlajina on arvostettu mm. koulutuksen näkökulmasta. Se, että uudistetun valtionosuuden piiriin saadaan lisää jazzmusiikin organisaatioita on toimialan kehityksen sekä alan työllisyysvaikutusten kannalta ehdottoman tärkeää. Nyt valtionosuusjärjestelmään saatiin lisää työvuosia ja kokonaan uusi toimija, mikä on hyvä avaus! Rahoitusvaje jazzmusiikissa on ollut ilmeinen alan kehittymis- ja kasvumahdollisuuksiin nähden, nyt suunta tilanteen parantamiseksi on oikea, kommentoi Suomen Jazzliiton toiminnanjohtaja Maria Silvennoinen.


Lisätiedot:

Suomen Jazzliitto
Maria Silvennoinen, toiminnanjohtaja
maria.silvennoinen@jazzfinland.fi
p.050 5367491
www.jazzfinland.fi

UMO Helsinki Jazz Orchestra
Eeva Pirkkala, toiminnanjohtaja
eeva@umohelsinki.fi
040 743 7141
www.umohelsinki.fi

Jazz City Turku
Jussi Fredriksson, toiminnanjohtaja
jussi@jazzcityturku.fi
0440412026
www.jazzcityturku.fi

Jazz City Turku on moderni ja monipuolinen jazzmusiikin tuotantoalusta, jonka tehtävänä on tuottaa laadukasta jazzia osaksi yhteiskunnan kulttuuripalveluja. Vuosittainen noin sadan konsertin ohjelmisto tarjoaa kattavasti jazzmusiikin eri tyylejä; tapahtumien kirjo vaihtelee intiimeistä Flame Jazz -klubeista ja -risteilyistä Turku Jazz Orchestran näyttäviin big band -konsertteihin sekä kansainvälisiin festivaaleihin kuten Turku Jazz Festival ja Turku Sea Jazz. www.jazzcityturku.fi

UMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fi

Suomen Jazzliitto ry on suomalainen jazzmusiikin ja ‐kulttuurin etujärjestö. Se toimii alan asiantuntijaorganisaationa ja aktiivisena tuotantotahona valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Jazzliitto lisää jazzmusiikin näkyvyyttä yhteiskunnassa ja tuottaa tietoa suomalaisesta jazzalasta. Jazzliiton toiminta perustuu kotimaisen jazzkentän toimijat kokoavaan edustuksellisuuteen. www.jazzfinland.fi

Kommentoi