Jazz nyt ja seuraavaksi

entry-image

Jazzpresso-sarja jatkuu "uuden jazzin" ja kansainvälisyyden pohdinnalla. Kotimaista jazzkenttää We Jazz -leiman alla jo vuosia  tuuletellut moniosaaja Matti Nives osallistui Umeå Jazz Festivalissa tänä vuonna pidettyyn 17. Young Nordic Jazz Comets -showcaseen 27.  lokakuuta. Joko showcase on vanhentunut tapa esitellä uutta musiikkia? Onko nuorissa pohjoismaalaisissa nykypäivänä mitään uutta esiteltävää? 

 

Teksti: Matti Nives

“This song is about a guy who wanted to ride his tractor to Rantsila. You see, in Finland there is this town called Haapavesi…” Rumpali Okko Saastamoinen esittelee OK:KO-yhtyeensä kappaleen Traktorilla Rantsilaan hämmentyneelle ruotsalaisyleisölle. Rönsyilevä ja hetkessä improvisoidun oloinen välispiikki on lähestyttävyydessään täydellinen ja saa yleisössä aikaan lämpimän spontaaneja naurunpyrskähdyksiä.

Uumajassa järjestettävän jazzfestivaalin yleisö kuuntelee tarkkaavaisena, kun OK:KO näyttää, miten nuoruuden ennakkoluulottomuus yhdistetään kypsään musiikilliseen kokonaisvisioon. Vuosittaisen Young Nordic Jazz Comets -katsauksen rima on korkealla heti illan avanneesta suomalaisbändistä alkaen.

Viisaasti kilpailusta showcase-illaksi muutettu YNJC virtaa tälläkin kertaa odotetun antoisana ja epätasalaatuisena. Kansainvälisellä tasolla valmiin kuuloista antia edustavat OK:KO ja norjalainen Megalodon Collective, joka muuten vieraili jo Helsingin Flow Festivalilla viime vuonna. Ruotsin, Islannin ja Tanskan edustajia en buukkaisi ihan vielä ainakaan omaan tapahtumaani, mutta heidänkään kuunteleminen ei tunnu hukkaan heitetyltä ajalta, päinvastoin.

Eräs YNJC:n ja yleensäkin nuorten bändien kuuntelemisen keskeisiä pointteja on ymmärtää seuraavansa kehityskulkua, prosessia. Olen paljon mielummin yleisössä nuorten tekijöiden hioessa vasta hajanaisia bändi-, kappale- tai muusikkoaihioitaan, kuin kuuntelemassa 90-vuotiaan legendapasunistin yrityksiä muistella tälle keikalle valikoituneen rumpalinsa nimeä. Kummatkin näistä tapahtuivat Uumajassa.

Kyse ei ole ikäsyrjinnästä, vaan pyrkimyksestä nähdä viitteitä niistä suunnista, mihin jazzmusiikki on kehittymässä seuraavan sukupolven käsittelyssä. Sen selvittäminen vaatii viitseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä. Toisaalta tarve hakeutua uuden pariin tulee mielestäni luonnostaan asioista ylipäätään kiinnostuneelle.

Mikä sitten on uutta? Ikuisuuskysymykseen ei ole yhtä vastausta. Itse koen, että jazz voi uudistua paitsi muotokieltä päivittämällä, myös traditioon viittavan viitekehyksen sisällä muusikoiden ja yhtyeiden löytäessä persoonallisen oman äänensä. Iloitsen eniten löydöistä, joihin ei liity pakonomaista pintapuolisen crossoverin tunnetta. Joskus paras uusi jazz voi olla vaikka ikivanha standardi, jonka ydin kirkastuu tuoreella tavalla.

Merkittävä taide katsoo kauas vallitsevien virtausten tuolle puolen, informoiden kokijaansa paitsi tästä ajasta ja aiemmin tapahtuneesta, myös siitä mitä voisi tapahtua myöhemmin. Hyvä nuori jazz-yhtye on mielestäni samanaikaisesti oma nykyinen itsensä ja heijastuma tulevasta olemuksestaan. Joskus todellinen “tässä ja nyt” -fiilis onkin itse asiassa se tunne, että joku raottaa ikkunaverhoa tulevaisuuteen.

“Moderni ihminen on aina valtavirran ulkopuolella”, sanoi M. A. Numminen. Saksofonisti Evan Parker puolestaan muotoili asian kerran näin: “If you want to know what the next Albert Ayler will sound like, just bear in mind that he will not sound anything like Albert Ayler.”

Toisinaan progressiivisia taiteellisia pyrkimyksiä pistetään syyttä suotta myös nuoruuden piikkiin. Silloin nuorelle muusikolle lohtua tuo eräs samaisen Albert Aylerin lausahdus: “People don’t like it now, but they will.”

Kommentoi