HERD-klubit päättyvät Timo Alakotilan vierailuun 12. - 14.12.

entry-image

Suuren suosion saavuttaneet HERD-klubit jäävät tauolle joulukuun konserttien jälkeen.

Joulukuun HERD-klubilla isäntäyhtye HERD ottaa jälleen uuden musiikillisen suunnan, kun vieraaksi saapuu suomalaisen kansanmusiikin kiintotähti Timo Alakotila. Pianistina ja säveltäjänä tunnettu Alakotila tuo pianonsoittonsa lisäksi HERD-klubille sävellyksiään, ja illan ohjelmisto koostuukin hänen teoksistaan vuosien varrelta. Kansanmusiikin lisäksi mm. argentiinalaisesta tangosta runsaasti vaikutteita saanutta Alakotilaa pidetään vahvana melodikkona, joten kauneutta ja haikeutta ei tule puuttumaan tästä ainutlaatuisesta musiikillisesta kohtaamisesta.

Syksyllä 2012 alkaneet HERD-klubit jäävät määrittelemättömälle tauolle joulukuun konserttien jälkeen. Kansallisteatterin Lavaklubilla alkaa keväällä 2014 HERDin vibrafonisti Panu Savolaisen oma klubisarja, josta tiedotetaan myöhemmin.

Kansanmusiikin uudistajana pidetyn Timo Alakotilan tärkeimpiin yhteistyökumppaneihin lukeutuvat mm. Maria Kalaniemi, Karen Tweed, Johanna Juhola sekä Tango-orkesteri Unto ja JPP-yhtyeet. Hänen rajoja rikkovia sävellyksiään ovat esittäneet mm. UMO Jazz Orchestra, Meta4-jousikvartetti, Lauluyhtye Rajaton, Pekka Kuusisto sekä BBC Concert Orchestra. Pedagogina Alakotila tunnetaan erityisesti kansanmusiikki-improvisaation opetuksesta ja hän toimiikin opettajana mm. Sibelius-Akatemiassa.

Hämeenlinnassa, Helsingissä ja Lahdessa tapahtuvilla huippusuosituilla HERD-klubeilla kansainvälisesti noteerattu HERD esiintyy kullakin kerralla vaihtuvan vierailijansa kera. Ohjelmassa on aina HERDin ilmavasta triosvengistä yllättäviin suuntiin kasvavia musiikillisia seikkailuja, joista jokainen on taatusti omanlaisensa kokonaisuus. Klubilla ovat vierailleet mm. Jukka Perko, Verneri Pohjola, Eero Koivistoinen, Kirmo Lintinen sekä Timo Kämäräinen. Yleisradio on radioinut HERD-klubeja säännöllisesti.

Vibrafonisti Panu Savolaisen, basisti Mikko Pellisen ja rumpali Tuomas Timosen muodostama HERD on esiintynyt mm. Pori Jazzin talon bändinä 2010, Suomen Jazzliiton kiertueella 2011, Flow Festivalilla 2012 ja voittanut arvostetun pääpalkinnon European Jazz Competition -yhtyekilpailussa North Sea Jazz -festivaaleilla Hollannissa 2011. HERDin ja laulaja Aili Ikosen Jazzbasilli -albumi julkaistiin lokakuussa.

HERD vieraanaan Timo Alakotila
Timo Alakotila, piano ja sävellykset
Panu Savolainen, vibrafoni
Mikko Pellinen, basso
Tuomas Timonen, rummut

to 12.12.2013 klo 18.00 Iittalan koulukeskus, Hämeenlinna
pe 13.12.2013 klo 21.00 Kansallisteatterin Lavaklubi, Helsinki
la 14.12.2013 klo 19.00 Pikkuteatteri, Lahti

www.herdtrio.com 
www.facebook.com/herdtrio 
www.timoalakotila.net 

Lisätiedot: www.herdtrio.com/herdklubi 

Kommentoi