HERD-klubin syksy käynnistyy Jukka Perkon vierailulla

entry-image

Vibrafonitrio HERDin isännöimän klubisarjan syyskuun konsertit soitetaan Helsingissä, Lahdessa ja Forssassa.

HERD-klubien syyskausi 2013 alkaa näyttävästi, kun vieraaksi saapuu yksi maamme parhaiten tunnetuista jazzmuusikoista, saksofonisti Jukka Perko. Pitkän ja näyttävän uran tehnyt Perko tunnetaan mielenkiintoisista projekteistaan, ja yksi sellainen on luvassa myös syyskuussa, kun HERDin ja Jukka Perkon ohjelmistossa on Simon & Garfunkelin klassikot. Samaa ohjelmistoa Perko on aiemmin soittanut sinfoniaorkestereiden kanssa, mutta HERD-klubilla kuultava kokonaisuus on pikkuyhtyeversion debyytti samasta aiheesta.

Kansallisteatterin Lavaklubilla syksyllä 2012 alkaneet huippusuositut HERD-klubit laajentuvat kolmen kaupungin pienoiskiertueiksi syksyllä 2013. Joka kuukauden toisena perjantaina Lavaklubilla tapahtuvat konsertit saavat seurakseen kaksi Helsingin ulkopuolista konserttia, kun Helsingin konserttia edeltävänä torstaina sama ohjelmisto soitetaan Hämeenlinnassa (poikkeuksena syyskuun torstai Forssassa) ja Helsingin konsertin jälkeisenä lauantaina Lahdessa.

Jukka Perko soitti itsensä jazzpiirien tietoisuuteen teini-ikäisenä Pori Jazz -festivaaleilla kesällä 1986. Jo seuraavana vuonna hänet kutsuttiin trumpetisti Dizzy Gillespien 70-vuotisjuhlakiertueen orkesteriin. Gillespien yhtyeessä vietetyn kahden vuoden jälkeen hän on johtanut omia yhtyeitään ja esiintynyt yli 40 maassa. Loistavan soittotekniikkansa siivittämänä ja yhdistelemällä suomalaiskansallisia ominaispiirteitä jazzin perinteeseen hän on kasvanut yhdeksi sukupolvensa tärkeimmistä saksofonisteista.

HERD-klubilla kansainvälisesti noteerattu HERD esiintyy kullakin kerralla vaihtuvan vierailijansa kera. Ohjelmassa on aina HERDin ilmavasta triosvengistä yllättäviin suuntiin kasvavia musiikillisia seikkailuja, joista jokainen on taatusti omanlaisensa kokonaisuus. Klubilla ovat vierailleet mm. Verneri Pohjola, Eero Koivistoinen, Kirmo Lintinen sekä Timo Kämäräinen. Yleisradio on radioinut HERD-klubeja säännöllisesti.

Vibrafonisti Panu Savolaisen, basisti Mikko Pellisen ja rumpali Tuomas Timosen muodostama HERD on julkaissut tähän mennessä yhden albumin, HERD Live!!, esiintynyt mm. Pori Jazzin talon bändinä 2010, Suomen Jazzliiton kiertueella 2011, Flow Festivalilla 2012 ja voittanut arvostetun pääpalkinnon European Jazz Competition -yhtyekilpailussa North Sea Jazz -festivaaleilla Hollannissa 2011. Marraskuussa 2012 HERD kohautti jazzmaailmaa osallistumalla Movember-hyväntekeväisyystempaukseen ainoana suomalaisena jazzyhtyeenä.

HERD vieraanaan Jukka Perko
Panu Savolainen, vibrafoni
Mikko Pellinen, basso
Tuomas Timonen, rummut
+ Jukka Perko, saksofoni

to 12.9.2013 klo 19.30 Forssan Musiikkisali, Forssa
pe 13.9.2013 klo 21.00 Kansallisteatterin Lavaklubi, Helsinki
la 14.9.2013 klo 19.00 Pikkuteatteri, Lahti

Syksyn 2013 tulevat HERD-klubit: 10.-12.10 vieraana Aili Ikonen / 7.-9.11. vieraana Zarkus Poussa / 12.-14.12. vieraana Timo Alakotila

Kommentoi