Gourmet-sekstetti esiintyy Suomen Jazzliiton kiertueella

entry-image

Viime keväänä neljännen albuminsa En garde julkaissut ennakkoluuloton instrumentaaliyhtye Gourmet esiintyy Suomen Jazzliiton kiertueella 6.–16. helmikuuta 2019. Konserteissa kuullaan musiikkia yhtyeen viimeisimmältä levyltä, Gourmet-klassikoita sekä täysin uutta, ennenkuulematonta materiaalia. 

Saksofonisti Mikko Innasen ja kitaristi Esa Onttosen johtama, jo yli 20 vuotta yhdessä soittanut sekstetti Gourmet tekee harvinaisen Suomen-kiertueen helmikuussa 2019. Kiertue alkaa 6.2 Tampereelta ja kattaa kahdeksan keikkaa muun muassa Jyväskylässä, Oulussa ja Espoossa, päättyen 16. helmikuuta Savonlinnaan. Ahkerasti Eurooppaa kiertänyt Gourmet on viime vuosina esiintynyt muun muassa Belgiassa, Alankomaissa, Itävallassa, Saksassa ja Unkarissa. Kokoonpano on pistäytynyt myös Marokossa saakka, jossa se esiintyi yhdessä paikallisen Bnet Houariyat -yhtyeen kanssa.

Huhtikuussa 2018 julkaistu En garde -albumi keräsi erinomaisia arvioita niin Suomessa kuin ulkomailla, poimien täydet viisi tähteä muun muassa Helsingin Sanomilta ja Keskisuomalaiselta. Albumilla yhtye jatkaa ennakkoluulotonta linjaansa yhdistellen jazzia eri tyylilajeihin iskelmästä elokuvamusiikkiin ja rautalangasta New Orleansin musiikkiperinteeseen. Gourmetille jazz on musiikkityylin sijaan ennen kaikkea asenne.

Vuonna 1997 aloittanut Gourmet on jo kahdenkymmenen vuoden ajan onnistunut välttämään tiukkaa lokerointia. Viimeiset viisitoista vuotta yhtyeen kokoonpano on pysynyt samana – saksofonisti Mikko Innasen ja kitaristi Esa Onttosen lisäksi kuusihenkiseen yhtyeeseen kuuluvat rumpali Mika Kallio, haitaristi Veli Kujala, tuubisti Petri Keskitalo ja pasunisti Ilmari Pohjola. Kiertueen neljällä viimeisellä keikalla Veli Kujalaa tuuraa nuoren polven harmonikkataiteilija Harri Kuusijärvi. Gourmet on julkaissut yhteensä neljä albumia kotimaisella Fiasko Records -levymerkillä.

Vuonna 1966 perustettu Suomen Jazzliitto ry on tärkein jazzin edunvalvoja ja kattojärjestö Suomessa. Jazzliitto osallistuu jazzin asiantuntijatahona kulttuuripoliittiseen keskusteluun sekä ylläpitää Jazz Finland -sivustoa, joka on suomijazzin tärkein tiedotuskanava, tietopankki ja konserttikalenteri. Kiertuetoiminnalla Suomen Jazzliitto toteuttaa missiotaan pitää jazz soimassa ympäri Suomen.

”Gourmet on Suomen oloissa omaa luokkaansa.” – Helsingin Sanomat

”This is jazz music at its best and most fun... An absolutely wonderful music experience!”  Salt Peanuts

”En gardeen retkahtaa helposti sellainenkin ihminen, joka ei mielestään tajua jazzia lainkaan” – Soundi

Gourmet
Mikko Innanen – saksofoni, Esa Onttonen – kitara, Ilmari Pohjola – pasuuna, Veli Kujala / Harri Kuusijärvi – harmonikka, Petri Keskitalo – tuuba, Mika Kallio – rummut

6.2. Tampere, Telakka @ 22.00 
7.2. Jyväskylä, Jazz Jkl Live, Vakiopaine @ 19.00
8.2. Espoo, April Jazz Club, Tapiola Garden @ 20.00
9.2. Turku, Flame Jazz Club, Café Tiljan @ 22.00
13.2. Oulu, Vanha Paloasema Bar @ 20.00 
14.2. Kuopio, Maxim @ 19.00
15.2. Joensuu, Ravintola Kerubi @ 19.00
16.2. Savonlinna, Kulttuurikellari @ 19.00

Kommentoi