Flame Jazz Messengers valloittaa itärannikon

entry-image

Rumpali-pianisti-tuottaja Jussi Fredrikssonin (s. 1980) sekä legendaarisen vibrafonisti Severi Pyysalon (s. 1967) luotsaama Flame Jazz Messengers -sekstetti kiertää Suomen Jazzliiton ja turkulaisen Flame Jazz ry:n yhteistuotantokiertueella 7. – 16. syyskuuta. 

Flame Jazz Messengers on livejazzin vahvaksi toimijaksi nousseen konserttisarja Flame Jazzin ympärille vuonna 2015 perustettu kollektiivi. Yhtye heijastelee tuotannossaan turkulaiselle Flame Jazzille tärkeitä arvoja kuten juurevuutta, avoimuutta ja kansainvälisyyttä.

Pyysalon ja Fredrikssonin kolmelle puhallinsoittimelle ja rytmisektiolle säveltämä ja sovittama musiikki on yhdistelmä vahvoja melodioita, energisiä solistisia taidonnäytteitä sekä rohkeita dynamiikan vaihteluja. Temaattisesti Turun hengestä ja Itämeren suojelusta ammentaa vuonna 2016 julkaistu debyyttilevy Port Arthur.

Ruotsalaiset tenorisaksofonistit Karl-Martin Almqvist ja Robert Nordmark tuovat vuoroviikoin kokonaisuuteen vahvaa soundia länsinaapurista. Yhtyeen muu soittajisto on koottu Turussa tiiviisti toimivista muusikoista. Trumpetisti Mikko Karjalainen tunnetaan myös tämän kesän Korpo Sea Jazzin taiteellisena johtajana, ja saksofonisti Max Zenger ja basisti Teemu Åkerblom edustavat suomijazzin nousevaa sukupolvea parhaimmillaan.

Flame Jazz Messengers soitti pienen levynjulkaisukiertueen vuonna 2016, ja nyt Suomen Jazzliiton yhteistuotantokiertueen myötä myös Keski- ja Itä-Suomen jazzyleisö pääsee länsirannikon jazzin makuun. Yhtyeen toinen johtohahmoista Severi Pyysalo täyttää kuluvana vuonna 50 vuotta, joten kiertue juhlistaa myös suomijazzin legendan hienoa taivalta.

"Bändi on täyttä rautaa ja puristaa jazzin ydinmehuista väkevät tropit joka vaivaan." –Keskisuomalainen ****

"Flame Jazz Messengers -sekstetti puhkuu Port Arthur -esikoisalbumillaan taitoa ja näkemystä." –Ilkka ****

"Länsirannikon svengaava jazzaarre" –Karjalainen ****

FLAME JAZZ MESSENGERS:
Mikko Karjalainen – trumpetti
Max Zenger – alttosaksofoni
Karl-Martin Almqvist (SE) / Robert Nordmark (SE) – tenorisaksofoni
Severi Pyysalo – vibrafoni
Teemu Åkerblom – basso
Jussi Fredriksson – rummut

KEIKAT:
To 7.9. klo 21 Jyväskylä, Poppari
Ennakkoliput: http://ravintolapoppari.fi/keikat/

Pe 8.9. klo 20 Punkaharju, Hotelli Punkaharju
Jazzillallinen alk. klo 18
Ennakkovaraukset: welcome@hotellipunkaharju.fi

La 9.9. klo 19 Joensuu, Konservatorion sali
Ennakkoliput: http://www.levy-eskot.com/ennakkoliput.php

To 14.9. klo 18 Pori, Validi Karkia

Pe 15.9. klo 19 Espoo, April Jazz Club
Lippu.fi: http://bit.ly/2wl8p6P

La 16.9. klo 20.55 (laivan lähtöaika) Turku, Flame Jazz Cruise 11, Viking Grace. Paluu sunnuntaina Turun satamaan klo 19.50.
Risteilyliput: http://bit.ly/2iFrBJq


www.flamejazz.com

Kuva: Tero Ahonen

Kommentoi