Aapo Heinonen Quintet julkaisee uuden albumin ja suuntaa Suomen-kiertueelle 14.9.

entry-image

Saksalainen Ozella Music julkaisee Aapo Heinonen Quintetin uuden albumin TARA 14. syyskuuta. Elokuvallisesta ja orkesterimaisesta soinnistaan tunnettu jazzyhtye käynnistää seitsemän konsertin mittaisen kiertueen Kansallisteatterin Lavaklubilta levyn julkaisupäivänä.  

Pianisti ja säveltäjä Aapo Heinosen johtama Aapo Heinonen Quintet julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa TARA 14. syyskuuta. Saksalaisen Ozella Music -levy-yhtiön julkaisema albumi on yhtyeen ensimmäinen uudella miehistöllä. Heinosen sekä toisen alkuperäisjäsenen rumpali Tomi Saikkosen rinnalla levyllä soittavat saksofonisti Teemu Takanen, kitaristi Héctor Lepe ja basisti Vesa Ojaniemi. TARA julkaistaan maailmanlaajuisesti CD:nä sekä digitaalisesti, ja Aapo Heinonen Quintet käynnistää julkaisupäivänä seitsemän konsertin mittaisen Suomen-kiertueen Kansallisteatterin Lavaklubilta, Helsingistä.

Kipinä uuden albumin tekemiselle syttyi Heinosen työskennellessä rivimuusikkona muissa projekteissa. Aapo Heinonen Quintetin ollessa tauolla 2014-2016 Heinonen mm. sävelsi lähi-idän musiikkia, jazzia ja nykyflamencoa yhdisteleville Journey to Arabjazz ja Cuejero -yhtyeille. "Yhtyeen toisen levyn julkaisun jälkeen koin, että takki oli tyhjä melko pitkään. Paluu alkuperäisen kvintetin pariin oli kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys", pianisti myöntää. Kesällä 2016 soitetun onnistuneen keikan jälkeen oli kuitenkin jälleen selvää, että Aapo Heinonen Quintetin tarina jatkuu. Uusia kappaleitakin alkoi syntyä kuin itsestään. "Ylipäätään pohdin paljon omia motiivejani tehdä musiikkia, ja päätin kylmästi jättää kaikki sellaiset ideat pois, jotka eivät sävellysvaiheessa koskettaneet. Toimivaa musiikkia on aina helppo tehdä, mutta koskettava musiikki onkin sitten toinen asia."

Nyt julkaistavalla TARA-albumilla musiikin tunnelma saattaa liikkua hyvinkin melankolisesta, jopa synkästä, erittäin iloiseen ja pirteään yhden kappaleen sisällä, kokonaisuuden kuulostaessa silti orgaaniselta ja luontevalta. "Olen voinut esittää näitä samoja kappaleita häissä, hautajaisissa ja ristiäisissä. Toivon, että se on osoitus musiikin monimerkityksellisyydestä ja ajattomuudesta", Heinonen kertoo. "Olen lisäksi pitänyt kiinni siitä, että jokaisella soittajalla on oma, uniikki pohjansa improvisoimiselle yhden kappaleen sisällä. Tämä rikkoo mukavasti jazzmusiikin perusasetelmaa, jossa solistit vuorollaan jammailevat saman sointukierron tai rytmisen luupin päälle." 

Vuonna 2009 perustettu Aapo Heinonen Quintet on miltei 10-vuotisen taipaleensa aikana hionut ilmaisunsa huippuunsa. Heinonen itse kuvailee kvintettinsä musiikkia pienyhtyeellä soitetuksi moderniksi big band -musiikiksi, ja TARAlla Aapo Heinonen Quintet kuulostaakin usein kokoaan suuremmalta. Kvintetin musiikille on ominaista vahvoista melodioista ja mielikuvituksellisista sovituksista rakentuva elokuvallinen atmosfääri, joka tarjoaa hedelmällisen pohjan improvisoiduille sooloille. Tyylillisesti yhtye hakee vaikutteensa laajalta spektriltä jazzin, elokuvamusiikin ja progressiivisen rockin ristiaallokosta, ja sen kuulijassaan visuaalisia mielikuvia herättelevää musiikkia on hankala sovittaa ahtaisiin lokeroihin.

Albumin fyysiset promokappaleet (CD) pyynnöstä: press@heihei.fi

Aapo Heinonen Quintet: TARA
CD / digi (OZ089CD), julkaisupäivä 14.9.2018
Levy-yhtiö: Ozella Music
Jakelija: Border Music Scandinavia

1. Way Out South / 2. Tara / 3. Open Water / 4. The Truth of Another / 5. And Then I Missed Her Again / 6. Unreachable / 7. Summer of Serenity / 8. Solace

Sävellykset ja sovitukset: Aapo Heinonen
Äänitys ja miksaus: Hannu Lamminmäki
Masterointi: Eddi Nünning

Aapo Heinonen Quintet
Aapo Heinonen, flyygeli, koskettimet, syntetisaattorit / Teemu Takanen, altto- ja sopraanosaksofonit / Héctor Lepe, sähkökitara / Vesa Ojaniemi, sähköbasso / Tomi Saikkonen / rummut
+ Ricardo Padilla, lyömäsoittimet (1., 2. & 7.) / Lotta-Maria Pitkänen, viulu (2. & 3.) / Mila Laine, sello (3.)

Aapo Heinonen Quintet live
Pe 14.9 Helsinki, Kansallisteatterin Lavaklubi
Ti 18.9 Tampere, Ravintola Kivi
To 20.9 Lappeenranta, Ravintola Lamppu
Ma 1.10 Turku, Ravintola Tiirikkala
Ke 10.10 Helsinki, Ravintola Juttutupa
Ke 17.10 Savonlinna, Kulttuurikellari
Pe 19.10 Jyväskylä, Poppari

Kiertueella Teemu Takasen tilalla saksofoneja soittaa Jouni Järvelä, lukuunottamatta Lappeenrannan konserttia.

facebook.com/ahqmusic/

Aapo Heinonen
s. 17.4.1985 Tampereella
Muusikko, musiikkipedagogi (AMK)
Säveltäjä, sovittaja
- Soittaa ja säveltää yhtyeissä Aapo Heinonen Quintet, Journey to Arabjazz, Cuejero, Avara
- Opettaa pianonsoittoa, säveltämistä, vapaata säestystä, bändisoittoa, musiikin teoriaa ja songwritingia Savonlinnan Musiikkiopistossa ja Espoon työväenopistossa
- On SäPe-hankkeen (Säveltämisen pedagogiikkaa musiikkioppilaitoksille) Itä-Suomen ryhmän ohjaaja. Hankkeen taustalla ovat musiikkiopistojen opetussuunnitelmien muutokset, jotka tuovat säveltämisen ja improvisoimisen osaksi kaikkien musiikkiopistojen opintoja. SäPe-hankkeessa koulutettavina ovat opettajat, joiden on mahdollista osallistaa paikallisesti omia kollegoitaan säveltämisen ja improvisoimisen opettamiseen.

Kommentoi