Ajankohtaista

Ajankohtaista -sivulla julkaistaan jazzalan tiedotteita ja ilmoituksia sekä kiinnostavia artikkeleita ja blogipostauksia.

 


entry-image

We Jazzin seuraava julkaisu on Otis Sandsjön debyytti, single ja video julki

Berliinissä asuvan ruotsalaissaksofonistin Y-OTIS-levyllä tuottajana toimii mm. Amok Amorista tuttu basisti Frans Petter Eldh, joka on viime aikoina nostanut profiiliaan myös tuottajana. Tänään julkaistava ensisingle YUNG on nyrjähtäneesti svengaava elektronis-akustinen "liquid jazz" -makupala. Kokopitkä albumi julkaistaan 1.6.


entry-image

Amerikkalainen bassovirtuoosi Michael Manring esiintyy toukokuussa Sellosalissa

Maailmalla arvostetuimpien basistien joukkoon kuuluva amerikkalainen Michael Manring on rikkonut bassonsoiton rajoja jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Vuoden basistiksi Bass Player -lehden äänestyksessä jo 90-luvulla valitun Manringin innovatiivinen ja persoonallinen soittotyyli on vaikuttanut voimakkaasti moneen tämän päivän basistiin ja kitaristiin sekä teknisesti että musiikillisesti.





entry-image

Mitä kuuluu jamikulttuurille?

Huhtikuun kolmannella viikolla Saksan Bremenissä on vuosittaisen Jazzahead!-ammattilaistapahtuman myötä mahdollisuus kuulla myös kotimaista jazzia monessa muodossa. Konserttien lisäksi Jazzaheadissa myös jamitellaan huippumuusikoiden toimesta perjantain jatkoklubilla.


entry-image

Gourmet-yhtye julkaisee uuden albumin, ensimmäinen single julkistettu

Jazzia ja iskelmää avantgardistisesti yhdistelevän Gourmet-sekstetin järjestyksessään neljäs kokopitkä albumi En garde julkaistaan 27.4. Fiasko Recordsin kautta. Kitaristi Esa Onttosen ja saksofonisti Mikko Innasen johtama kokoonpano esiintyy levynjulkaisukeikoilla Suomessa ja Ranskassa. 


entry-image

Beibi P & Muovibabylon yhdistää voimansa kuvataiteilija Emma Ainalan kanssa

Kuudennella linjalla 17.5. järjestettävä konsertti tuo yhteen iskevän spoken wordin, jazzia ja kokeellista musiikkia yhdistävän Muovibabylonin sekä Muovibabylon-albumin maailmaa heijastelevan Emma Ainalan visuaalisen featuren. Muovibabylonin livekonsepti perustuu suomalaisen jazzin nuorista huipuista koostuvan Mikko Sarvanne Hip Companyn ja yhtyeen solistina toimivan runoilija Beibi P:n saman nimiseen levyyn.


entry-image

Yhteistuumin eteenpäin

Ensimmäinen Jazzaheadin kahdesta kotimaisesta showcase-yhtyeestä on Joonas Haavisto Trio, jolla on takanaan yli kymmenen yhteistä vuotta. Perinteisen jazztrion omaperäisessä lähestymistavassa yhdistyy itsevarmuus sekä konstailematon tyyli skandinaaviseen raikkauteen ja vuorovaikutus muusikoiden välillä on korvaamattoman tärkeä.