Siirry pääsisältöön

Ajankohtaista

Ajankohtaista -sivulla julkaistaan jazzalan tiedotteita ja ilmoituksia sekä kiinnostavia artikkeleita ja blogipostauksia.

 



Svengaako se?

Mitä on jazz? Mistä muusikko inspiroituu? Uusimmassa Jazzpressossa kysymyksiä pohtii klassisen musiikkikoulutuksen saanut lyömäsoittaja Janne Tuomi. Jazzkentän rajaviivoja sotkeva Tuomi on akateemisen jazzin outsider - vai onko?


Sointi Jazz Orchestra käynnistää joukkorahoituskampanjan

17-henkinen big band –kokoonpano julkaisee keväällä 2016 Syntymä-debyyttialbumin, johon on koottu yhtyeen kaksivuotisen historian aikana hioutuneen ohjelmiston helmet. Joukkorahoituskampanja aukeaa perjantaina 22.1. mesenaatti.me-sivustolla. Ammattimuusikoiden lisäksi "Syntymä"-albumilla ovat mukana mm. Color Dolor yhtyeestä tuttu laulaja Stina Koistinen.


Vuoden ensimmäinen Flame Jazz Cruise tarjoilee kuusi hienoa yhtyettä Itämeren aalloilla

Suosittu jazzristeily Flame Jazz Cruise suuntaa Itämerelle jo kahdeksatta kertaa lauantaina 30.1. Kuusi hienoa yhtyettä esiintyy risteilyn aikana laivan estradeilla. Turusta starttaava tammikuinen risteily on erityisesti rumpalien juhlaa, kun laivalle saapuu parhaita kotimaisia muusikoita sekä yksi maailman parhaista rumpaleista, legendaarinen Steve Gadd. Rumpujensoiton suuri innovaattori Gadd esiintyy risteilyllä sielukkaan urkujazzin tunnelmissa tanskalaisten muusikoiden Michael Blicherin ja Dan Hemmerin kanssa.





Kuopio Jazz Gearin kevään ohjelma julki

Syksyllä toimintansa aloittanut Kuopio Music Gear on julkistanut kevätkauden ohjelmistonsa. Kuopion Satamankulmassa kuullaan jazzia alkaen15.1., jolloin kauden aloittaa Hans Olding – Jaska Lukkarinen Quartet. Myöhemmin keväällä vuorossa ovat mm. Kasperi Sarikoski & Nuance, Pepa Päivinen & Good Romans sekä Fifth Avenue.